Mitä otat mukaasi tästä maailmasta?

Postapokalyptisen nuorten fiktion lainalaisuudet K. K. Alongin romaanissa Kevätuhrit

  • Jyrki Korpua Oulun yliopisto

Abstract

Artikkeli käsittelee postapokalyptisen nuorten fiktion lainalaisuuksia K. K. Alongin romaanissa Kevätuhrit (2016). Teos on avausosa samannimiseen kirjasarjaan, jonka toinen osa Ansassa ilmestyi vuonna 2017.

Alongin romaani kuvaa postapokalyptistä maailmaa, jossa suuri osa ihmisistä on menehtynyt. Teoksen nuoret keskushenkilöt pyrkivät selviytymään vaarallisissa miljöissä, joissa suuri osa jälkeenjääneestä populaatiosta on muuttunut epäinhimillisiksi ja aggressiiviksi tappajiksi. Romaanissa on nähtävissä perinteisen kehitysromaanin (Bildungsroman) ja postapokalyptisen fiktion genrelogiikkaa, joka vertautuu suosittuihin aikalaisteoksiin kuten Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan (The Hunger Games, 2008‒2010) tai Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan (2012).

Artikkeli esittää, että huolimatta postapokalyptisen fiktion lainalaisuuksien seuraamisesta Alongin romaani ei ole vain nuorille suunnattu kertomus dystooppisen postapokalyptisen maailman keskellä selviytymisestä, vaan se sisältää kertomuksen tasolla utooppisen toiveen uuden harmonisen ja voimauttavan maailman rakentamisesta tuhoutuneen maailman sijalle.

Section
Artikkelit
Published
Oct 17, 2017
How to Cite
Korpua, J. (2017). Mitä otat mukaasi tästä maailmasta? Postapokalyptisen nuorten fiktion lainalaisuudet K. K. Alongin romaanissa Kevätuhrit. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain, 2017(3), 22–37. https://doi.org/10.30665/av.66379