Mediaalisuudet ja modaalisuudet
Abstract
Medioista ja uusista esittämisen muodoista keskusteltaessa kirjallisuudentutkijat kohtaavat käsitteellisen sekamelskan, jossa vilahtelevat termit mediaalisuus ja modaalisuus ja etuliitteet kuten inter-, trans-, multi- ja re-/de-. Mitä tutkija tarkoittaa, kun hän käyttää jotain käsitettä, ja miten käsiteyhdistelmät eroavat toisistaan? Maailmalla asiasta on eri koulukuntia. Mannermainen tutkimus saattaa esimerkiksi keskittyä mediasta toiseen toistuvien ilmiöiden diakroniseen kehittymiseen (Balestrini & Bergmann 2018; Wolf 2011; Rajewsky 2005), kun taas angloamerikkalainen tutkimus voi pyrkiä korostamaan mediateknologioiden materiaalisia ja ideologisia ominaisuuksia (Stewart 2010; Bolter & Grusin 2000; Mitchell 1994). Käsiteyhdistelmät ovat pitkään olleet Suomessa käytössä mediatutkimuksessa (Herkman, Hujanen & Oinonen 2012), taiteiden tutkimuksessa (Heinonen 2014) ja käännöstieteessä (Oittinen & Tuominen 2007), mutta jaetun dialogin perusta puuttuu, eikä aihepiiriä koostavaa esitystä taida olla julkaistu sitten Kai Mikkosen Kuva ja sana -kirjan (2005).
