”Det är också sant att livet ofta / liknar en väldig sorg”
Naisen tunteita kaupunkitilassa Tua Forsströmin ja Arja Tiaisen 1970-luvun lyriikassa
Abstract
Tua Forsström ja Arja Tiainen käsittelevät 1970-luvun runoissaan naisen tunteita kaupunkitilassa. Kummankin kirjailijan runoissa tunteiden kokemisen paikkana on yleensä Helsinki, joka saa runoissa subjektiivisia merkityksiä.
Tiaisen lyriikassa puhujan kerrotaan usein suoraan olevan nainen. Puhujan tunteita kaupunkiympäristössä ovat vieraus ja pelko, mutta myös itsevarmuus. Puhuja tuo mieleen kaupungissa kuljeskelevan flanöörin, joka on perinteisesti maskuliininen hahmo. Peloistaan huolimatta Tiaisen runojen puhuja uskaltaa liikkua yksin kaduilla ja kahviloissa.
Pelko on Tiaisen ja Forsströmin runojen naisia yhdistävä tunne. Forsströmin runoissa korostuvat myös suru ja yksinäisyys. Kuten ”pelko”-sana Tiaisen runoissa, Forsströmin lyriikassa sana ”suru” (sorg) toistuu usein. Tunteiden nimeäminen lisää runojen emotionaalisuutta ja on osoitus siitä, että puhujat ovat tietoisia kokemistaan tunteista. Joissakin runoissa tunne on pääteltävissä puhetilanteesta tai puheen sävystä.
Forsströmin runot eroavat Tiaisen flanöörirunoista siinä, että niissä puhuja on useimmiten helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa. Forsströmin runojen puhuja kokee lähiössä kielteisiä tunteita, mutta toivon tunnekaan ei ole hänelle vieras. Tiainen tuo runoissaan esiin lähiöasumisen hyviä puolia, mikä on harvinaista 1970-luvun suomalaisessa kirjallisuudessa.
