Kuoleman esittäminen Lauri Viidan lyriikassa
Abstrakti
Artikkelissani törmäytän toisiinsa kirjallisuudentutkimuksen tekstianalyysia ja kuolemantutkimuksen mallintamia tapoja esittää ja merkityksellistää kuolema. Törmäyttämisellä on pyritty pois joskus kapeana nähdystä rajauksesta, jossa kaunokirjallisuudessa esiintyviä kuoleman representaatioita lähestytään vain teemoina, trooppeina tai sanataiteen estetisoituina kohteina, siis eräänlaisena kuoleman kirjallistumisena (”literaturization of death”, Teodorescu 2015a, 2).
Uutta tietoatuotanyhdistämällä kuolematutkimuksen monitieteisiä näkökulmia kirjallisuustieteelliseen tekstianalyysiin sekä analysoimalla Lauri Viidan (1916–1965) vähän tai ei lainkaan tutkittuja runoja, joissa ilmenee keskenään erilaisia tapoja käsitellä sekä konkreettista kuolemista että kuoleman abstraktiota.Kuoleman filosofia ja kuoleman kulttuurihistoria tarjoavat hyödyllisiä työkaluja tunnistaa ajattelukehikoita, jotka heijastuvat runon puhujan kuolemasuhteen käsittelyssä ja ilmaisuvalinnoissa.
Tässä artikkelissa analysoin ensin kahta ulkoisesti pienimuotoista mutta kuolemasuhteen kannalla moniulotteista runoa (”Mutta, muisti muurahainen” ja ”Tiedonpuu”). Sen jälkeen tarkastelen väkivaltaisen kuoleman aihetta (mm. ”Pedot”, ”Vallankumous” ja ”Legenda”) sekä variaatioita olemassaolon rajat ylittävästä jatkuvuudesta (mm. ”Mitä mietin mullan alla” ja ”Julku”). Lopuksi nostan lyhyesti esiin joitakin muita Viidan runojen tapoja esittää kuolema.Yksittäiset runot tarjoavat keskenään erilaisia kuvauksia, käsitteistyksiä ja tulokulmia olemassaolon rajallisuuden kysymyksiin.
