Lähilukeminen ennen ja nyt
Ruumiillisia, ympäristöllisiä ja poliittisia näkökulmia
Abstract
Lähilukeminen liitetään yleensä etenkin 1940-luvulta lähtien vaikuttaneeseen amerikkalaiseen uuskriittiseen kirjallisuudentutkimuksen suuntaukseen. Tämän kytköksen vuoksi lähilukemista kuvataan usein lukemisen tapana, joka pyrkii mahdollisimman kriittiseen ja objektiiviseen kaunokirjallisen tekstin tulkintaan. Uuskritiikkiä kuitenkin edelsi ja niiden rinnalla toimi joukko kirjallisuudentutkijoita ja -opettajia, jotka korostivat tarkan tekstianalyysin lisäksi myös lukemisen ruumiillisia ja poliittisia ulottuvuuksia ja vaikutuksia lukijoihin.
Pohdimme tässä katsauksessa lähilukemisen ruumiillisia ja poliittisia ulottuvuuksia sekä lähilukemisen käytäntöjen sovellusmahdollisuuksia kirjallisuudentutkimuksessa ja sen ulkopuolella. Kartoitamme aluksi lähilukemisen vähemmälle huomiolle jäänyttä historiaa, jossa lähilukemista hahmotetaan ennen kaikkea vuorovaikutuksena tekstin ja lukijan välillä. Tämä ”vaihtoehtoinen” historia kulkee I. A. Richardsista ja Virginia Woolfista Louise Rosenblattin kautta feministiseen kertomuksentutkimukseen ja uusformalistisiin näkökulmiin sekä tuoreisiin mielen ruumiillisuudesta ammentaviin teorioihin ja niiden sovelluksiin. Uuskriittinen näkökulma lähilukemiseen on siis vain yksi muiden rinnalla. Lähilukemisen käytäntöihin on aina kuulunut myös sen huomioiminen, että todelliset lukijat ovat ruumiillisia olentoja, jotka lukevat tietyssä materiaalisessa ympäristössä ja tietyssä sosio-kulttuurisessa ja poliittisessa tilanteessa.
Katsauksen jälkimmäisessä osassa annamme esimerkkejä tuoreista lähilukemisen sovelluksista: pohdimme, miten lähilukemista on käytetty menetelmänä lääketieteellisessä humanismissa ja ympäristöhumanistisessa tutkimuksessa (medical humanities, environmental humanities), erityisesti kerronnallisessa lääketieteessä sekä posthumanistisessa ja ekokriittisessä tutkimuksessa. Lopuksi hahmottelemme lähilukemisen yhteiskunnallisia mahdollisuuksia.
