Känsla och självkännedom. Tal om känslor i intervjubaserad forskning

Kirjoittajat

• Camilla Kronqvist

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.79018

Abstrakti

Artikkelissani tutkin sitä, miten haastattelija käsittää oman roolinsa tutkimusprosessissaan ja miten hän voi olla selvillä eri tavoista, joilla tunteita ilmaistaan tutkimushaastatteluna käydyssä keskustelussa. Millaisia vaikeuksia ja mahdollisuuksia on kytkeytyneenä tutkijan pyrkimykseen kohdata itsensä ja tunnistaa omat tunteensa? Pohdin, miten haastattelijan tietyt tunteet voidaan nähdä ymmärtämisen ilmauksena – ja tietyissä tapauksissa sen edellytyksinä - sekä miten jotkut toiset tunteet voivat pikemminkin muodostua esteiksi ymmärrykselle. Osoitan, miten sen ymmärtäminen, mitä tunnemme, on keskeisestä sille, että ymmärtäisimme, mitä olemme ihmisinä, ja että tunteiden roolin oivaltaminen tutkimusprosessissa on tärkeä väylä refleksiivisen itsetuntemuksen löytämiseen. Tutkimukseni on ensisijaisesti filosofinen, siitä huolimatta että konkretisoin pohdintaani empiriisellä aineistolla. Aloitan kommentoimalla, mitkä tunteet ovat syntyneet – ja voivat syntyä – kun filosofina lähestyn toisten tieteenalojen tutkimusongelmia, sekä miten filosofina näen empirian kanssa dialogissa olemisen. Siten koetan valottaa filosofisen tutkimuksen tunnusmerkkeinä pitämiäni seikkoja. Sen jälkeen esittelen yhden vaikutusvaltaisimmista tietoisuuden lähestymistavoista sekä sen, mitä tarkoittaa oman ja toisten sielunelämän tunteminen. Tämän lähestymistavan mukaan meillä on omaan sisimpäämme välitön yhteys, kun taas ymmärryksemme toisista perustuu (välillisesti) heidän käyttäytymisestään tekemiimme havaintoihin. Tunteista tulee tässä katsannossa eräänlainen sisäinen objekti, joka on ainoastaan subjektin yksi aspekti eikä se voi tarjota tietoa siitä, minkä ajatellaan olevan objektiivista todellisuutta. Vastoin ajatusta, jonka mukaan tunteet muodostavat kätketyn sisäisen objektin, esitän että tunnepuhetta voidaan pitää tapana ymmärtää toimintamalli yksilön elämässä. Suhteutan tämän ennen kaikkea siihen, mitä toisten tunteiden ymmärtäminen ja kuvaileminen on. Sen jälkeen pohdin tarkemmin suhdettamme omiin tunteisiimme. Kyseenalaistan ajatuksen, jonka mukaan ihmiselle itselleen on aina ilmeistä, mitä hän tuntee, ja peilaan sitä tapoihin, joilla ihminen voi olla sokea omille tunteilleen haastattelutilanteessa. Liitän tilanteen Sigmund Freudin ajatukseen siitä, että osa ihmisen sielunelämästä on tiedostamatonta. Johtopäätöksenä esitän, kuinka toisten ihmisten ymmärtäminen edellyttää (tutkijalta) monin tavoin emotionaalista ja henkilökohtaista sitoutumista.