Kansanmusiikin paikka

Kulttuuriperintöprosessi ja paikkakokemus Kaustisen Pelimannitalossa

Författare

• Heidi Henriikka Mäkelä Helsingin yliopisto https://orcid.org/0000-0001-5372-9290
• Outi Valo https://orcid.org/0009-0007-8650-3053
• Hannu Linkola https://orcid.org/0000-0002-7398-5352

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.161087

Nyckelord:

Kansanmusiikki, paikkakokemus, kulttuuriperintöprosessi, Kaustinen, Pelimannitalo, Auktorisoiva kulttuuriperintödiskurssi

Abstract

Artikkeli käsittelee Kaustisella sijaitsevaa Pelimannitaloa, joka on Vetelistä vuonna 1974 Kaustisen keskustaan siirretty pohjalaistalo. 1800-luvun alussa rakennettu Aapintupana tunnettu talo toimi aiemmin asuinrakennuksena, mutta se siirrettiin Kaustiselle konsertti- ja tapahtumatilaksi, jollaisena se edelleen toimii. Artikkelissa analysoidaan Pelimannitalon vaiheita, siihen liittyviä paikkakokemuksia ja sen sulautumista osaksi kansanmusiikkiin liittyvää kulttuuriperintöprosessia ja auktorisoivaa kulttuuriperintödiskurssia. Tapausta analysoidaan sekä arkistoaineiston ja tutkijoiden omien kenttätöiden kautta.

Artikkelissamme esitämme, että Pelimannitaloon liittyvä kulttuuriperintöprosessi on monimutkainen ja ristiriitainen, ja niin sanottu auktorisoiva kulttuuriperintödiskurssi heijastuu voimakkaasti paikan kokemiseen. Tuomme esille, että osa kaustislaisista ei alun pitäen 1970-luvulla halunnut Pelimannitaloa Kaustisen keskustaan, sillä sen tieltä purettiin yhteisölle tärkeä Nuorisoseurantalo. Vedoten kansallisiin ja alueellisiin kulttuuriperintöarvoihin paikkakunnalla toimineet auktoriteettiasemassa olleet henkilöt kuitenkin veivät siirtoprojektin läpi. Tätä prosessia kutsumme artikkelissa pakotetuksi paikkakokemukseksi.

Talon pystyttämisen jälkeen sekä paikalliset että ulkopuoliset omaksuivat valtaa pitävän kulttuuriperintödiskurssin äänen, mikä heijastuu edelleen paikan kokemisessa ja talosta tehdyissä tulkinnoissa. Tätä kuvaamme käsitteellä kulttuuriperinnöllistynyt paikkakokemus. 2020-luvun aikana kulttuuriperinnöllistymisen prosessit ovat yhä vahvistuneet kaustislaisen viulunsoiton Unesco-listauksen (2021) myötä. Artikkeli osoittaa, että kansanmusiikkiin liittyvää kulttuuriperintödiskurssia on luotu jo pitkään ja usein tarkoituksellisesti, ja tämä heijastuu kansanmusiikille ominaisiksi miellettyihin paikkoihin ja kokemuksiin niistä.