Kalevalamitta oppineiden käytössä uuden ajan alun Suomessa

Författare

• Kati Kallio

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.79182

Abstract

Perinteisesti on ajateltu, että uuden ajan alun oppineet välttelivät pakanallisena pidettyä kalevalamittaa. Sitä soveltaneet taas eivät tunteneet kunnolla suullista kansanrunoutta ja käyttivät siksi mittaa väärin. Artikkelissa pohdin, miltä 1500- ja 1600-lukujen suomenkieliset runoaineistot näyttävät, kun perinteisiä ennakko-oletuksia käännetään ympäri ja aineistojen kirjoa katsotaan oppialarajoja laajempina kokonaisuuksina.

Työn aineisto kattaa keskeisimmät 1500- ja 1600-luvun suomenkieliset runoaineistot: virsiä ja liturgisia lauluja, oppineiden kirjallisia runoja, tuomiopöytäkirjojen pilkkalauluja, suomalaisen runomitan kuvauksia, omistuskirjoituksia ja kuninkaiden titulatuuria. Tarkastelen esimerkkien kautta, minkälaisilla tavoilla erilaisia poeettisia piirteitä käytettiin ja yhdisteltiin.

Kalevalamittaa tai sen tunnuspiirteitä sellaisenaan ei tulkittu pakanallisiksi tai vältettäviksi. Sen erilaisten piirteiden käyttö ei ole poikkeus, vaan kirjallisissa lähteissä jo 1500-luvulta alkava monilajinen ja -muotoinen jatkumo, jonka puitteissa on tosin vaikea sanoa, missä milloinkin mahtoivat kulkea vanhana suomalaisena runona pidetyn muodon rajat.

Oppineiden pyrkimyksenä ei useinkaan näytä olleen tuottaa suullisen kaltaista mittaa vaan osoittaa vaihtelevin tavoin oppineisuuttaan, paikallisuuttaan ja muunkielisten runomuotojen tuntemustaan Toisaalta oppineiden runoissa yleisenä esiintyvät ”huonon” kalevalamitan piirteet ovat voineet olla myös aikakauden länsisuomalaisten kansanomaisten runojen tavanomaisia ominaisuuksia. Tällöin niiden esiintyminen olisi ennemminkin osoitus kansanrunouden tuntemuksesta kuin sen puutteesta.