Poikien, äitien ja isien toimijuus

Perheenjäsenten reaktiot pojan esiaviolliseen suhteeseen 1600-luvun Ruotsissa

Kirjoittajat

  • Mari Välimäki Turun yliopisto

Avainsanat:

Toimijuus, esiaviolliset suhteet, 1600-luku, nuoret, miehet, naiset

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan, miten perheenjäsenet reagoivat, kun poikaa syytettiin esiaviollisesta suhteesta 1600-luvun Ruotsissa. Tutkitut tapaukset osoittavat, että poikien, äitien ja isien toimijuus määrittyi sukupuolen, iän ja sen suhteen, mikä heidän asemansa oli perheessä. Lisäksi heidän toimijuuteensa vaikutti sääty ja perheen asema säädyn sisällä. Poikien toimijuus ja argumentointi tuomioistuimessa rakentuivat patriarkaaliselle kuuliaisuudelle vanhempia ja Jumalaa kohtaan. Nuoruus elämänvaiheena loi näiden miesten toimijuudelle raamit, jota he hyödynsivät parhaalla mahdollisella tavalla.

Vanhempien toiminta poikien esiaviollisten suhteiden selvittämisessä oli kytköksissä sekä sukupuoleen että säätyyn. Papistoon ja ylempään porvaristoon kuuluneet naiset toimivat aktiivisesti tuomioistuimen ulkopuolella ja heidän miehensä ottivat asian hoitoonsa, kun se siirtyi oikeuteen. Miehille oli tyypillistä toimia tuomioistuimissa patriarkaalisen hierarkian edellyttämällä tavalla. Samaan aikaan alemman porvariston naiset toimivat aktiivisesti sekä tuomioistuimissa että niiden ulkopuolella. Meidän tulisikin analysoida uuden ajan alun toimijuutta intersektionaalisesti ja ottaa huomioon henkilön ikä, aviosääty, asema kotitaloudessa sekä sääty ja asema säädyn sisällä.

Osasto
Vertaisarvioitu artikkeli

Julkaistu

2020-09-21