Implisiittistä kulttuuripolitiikkaa – kunnille myönnetyt valtionperinnöt sosiaalisen ja kulttuurisen käyttötarkoituksen määrittäjinä
Avainsanat:
monikanavainen rahoitus, kulttuuripolitiikka, ikääntyneiden kulttuuripalvelut, implisiittinen kulttuuripolitiikka, valtionperinnötAbstrakti
Tässä artikkelissa tarkastellaan valtionperintöjen merkitystä kuntien kulttuurirahoitukselle ja erityisesti ikääntyneiden kulttuuripalveluille. Valtionperinnöt ovat valtiolle, kunnille tai vainajan läheisiksi katsotuille henkilöille ohjautuvia perintövaroja, mikäli vainajalla ei ole perintökaaren mukaisia perillisiä eikä hän ole tehnyt testamenttia. Vainajan kotikunta saa tiedon kuolemasta Valtiokonttorin kautta, minkä jälkeen kunnalla on mahdollisuus hakea perintöä. Vuonna 2019 kuntia ohjeistettiin hakemaanperintöjä sosiaalisiin tai kulttuurisiin tarkoituksiin. Kuvatulla mekanismilla valtionperinnöt ovat muodostuneet osaksi implisiittistä kulttuuripolitiikkaa ja kulttuurin monikanavaista rahoitusta. On otaksuttu, että perintövaroja käytetään erityisesti ikääntyneiden palveluihin. Tämän tutkimuksen perusteella asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, vaan perintövaroja on käytetty hyvin monipuolisesti erilaisiin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten palveluihin. Valtionperinnöt ovat lähes kaikille kunnille joskus osuva ylimääräinen satunnainen tulo. Euromäärällisesti valtionperinnöt ovat olleet kasvussa, ja kun verrataan niitä Taiteen edistämiskeskuksen vuosittain jakamiin avustuksiin ja apurahoihin, voidaan valtionperintöjä pitää merkittävänä monikanavaisen kulttuurirahoituksen resurssina.
