Työn ja perheen yhteensovittaminen Venäjällä

Authors

  • Meri Kulmala
  • Žanna Tšernova

Keywords:

perhepolitiikka, työpaikkakulttuuri, perhe, työ

Abstract

Artikkeli tarkastelee työn ja perheen yhdistämisen politiikkaa ja käytäntöjä 2000-luvun Venäjällä osana maan perhepolitiikkaa, joka on kannustanut naisia synnyttämään maan vakavan väestökriisin ratkaisemiseksi. Vuodesta 2006 lähtien äitiyttä on tuettu rahallisesti, ja yleiseurooppalaiseen tapaan 2010-luvulla on alettu korostaa työnantajien vastuuta perheystävällisten työpaikkakulttuurien luomiseksi. Artikkeli tarkastelee perhepoliittisten ohjelmien ja näiden taustalla vallitsevien ideologioiden ohella työn ja perheen yhteensovittamiseen tähtäävien toimien toteutumista venäläisillä työpaikoilla. Se toteaa, että monet
työnantajat eivät tue perheellisten työtekijöidensä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ja että taakan perheen ja työn yhteensovittamisesta kantavat naiset. Tästä syystä on tärkeää, että kansallinen lainsäädäntö
takaa naisille perhevapaat ja julkisen päivähoidon. Käytännössä myös nämä lainsäädännölliset oikeudet toteutuvat puutteellisesti. Artikkeli peilaa venäläistä työn ja perheen yhdistämisen politiikkaa ja käytäntöjä
teoreettisiin lastenhoitoregiimeihin ja esittää, että Venäjällä vallitsee eri mallien ja ideologioiden sekoitus.

Section
Artikkelit

Published

2015-06-01

How to Cite

Kulmala, Meri, and Žanna Tšernova. 2015. “Työn ja perheen yhteensovittaminen Venäjällä”. Idäntutkimus 22 (2):17-34. https://journal.fi/idantutkimus/article/view/78018.