Romanian romaninaiset ja perheet liikkeellä

Kirjoittajat

  • Airi Markkanen

Avainsanat:

romaninaiset, romaniperheet, liikkuva elämäntapa, etnografinen kenttätyö

Abstrakti

Artikkeli kertoo Romanian romaninaisista ja -perheistä sekä Romaniassa että Suomessa. Tutkimuksessa tehdään kenttätyöstä, haastatteluista, havainnoinnista, videodokumentista ja valokuvista etnografiaa.
Kirjoituksessa keskitytään Romanian romanien liikkuvaan elämäntapaan ja arjessa esiin tulevien toiseuden merkitysten erittelemiseen lähinnä naisten kokemusmaailman kautta. Etnografinen kenttätyö on tuonut hyvin herkkää aineistoa heidän elämästään. Tärkeää onkin pohtia molemminpuolista luottamusta, varsinkin tässä tapauksessa kun kysymyksessä ovat syrjityt, jopa vainotut ihmiset. Ihmiset, joilta saattaa puuttua luku- ja kirjoitustaito, joten ei ole olemassa yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tutkimus tarkoittaa ja miksi heitä tutkitaan ja heistä kirjoitetaan.
Keskeisimpiä johtopäätöksiä on, että romaninaisia ei voi pitää pelkästään uhreina elämässään vaan naiset saattavat olla muutoksen ja muuton alkuunpanijoita. Lähdössä on jo sinänsä toivo, toive
paremmasta.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2015-09-01

Viittaaminen

Markkanen, Airi. 2015. ”Romanian romaninaiset ja perheet liikkeellä”. Idäntutkimus 22 (3):29-40. https://journal.fi/idantutkimus/article/view/77976.