Repressiot Venäjän historiapolitiikassa 2008-2018

Kirjoittajat

  • Lotta Ruotsalainen Helsingin yliopisto

Abstrakti

Artikkeli käsittelee Venäjällä vuosina 2008–2018 tehtyä poliittisten repressioiden historiapolitiikkaa. Tarkoitus on tarkastella sitä, miten Venäjän valtio on presidentillisissä kannanotoissaan käyttänyt repressioiden muistoa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin tarkoituksiin, ja sitä, miten valtiojohtoinen historiapoliittinen toiminta on heijastunut kansalaisjärjestö Memorialin ja Venäjän ortodoksisen kirkon poliittisten repressioiden historiapolitiikkoihin. Tutkimuksen aineisto koostuu Venäjän presidenttien tekemistä historiapoliittisista kannanotoista ja poliittisten repressioiden historiapolitiikkaa käsittelevistä, verkossa julkaistuista uutisteksteistä. Repressiohistorian aktiivisen hyödyntämisen avulla pyritään edistämään presidentinhallinnolle tärkeitä arvoja. Tällaisia ovat esimerkiksi vahva valtio, kansallinen yhtenäisyys ja nykyisen hallinnon legitimiteetin tukeminen. Huomionarvoista on, että valtiolla näyttäisi olevan voimistuva pyrkimys rajoittaa ja kontrolloida itsestään riippumatonta repressioiden historiapolitiikkaa. Tämä näyttäisi liittyvän kiinteästi samanaikaiseen yhteiskunnan autoritaaristumiskehitykseen.

 

Memories of Political Repressions in Post-Soviet Russia during 2008–2018

The article discusses political repressions and the politics of memory in Post-Soviet Russia during the period 2008–2018. The aim is to explore how the Russian state has been putting the memory of political repressions to use. The primary data consists of presidential statements and news articles that address the history of political repressions. The memory of political repressions is actively employed to claim political legitimacy, a strong state and national unity. Further research is required to provide more detailed information about the state trying to achieve control over memories that are not dependent on the Russian state. Bearing in mind the recent discussion about the re-authorization of Russian society, this seems to be no accident.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2020-04-15

Viittaaminen

Ruotsalainen, Lotta. 2020. ”Repressiot Venäjän historiapolitiikassa 2008-2018”. Idäntutkimus 27 (1):38-57. https://doi.org/10.33345/idantutkimus.91924.