Kelan erityispalvelu tarjoaa nuorille kokonaisvaltaista ohjausta

Författare

  • Ella Näsi
  • Karoliina Koskenvuo
  • Kirsi Hokkanen
  • Teija Välimäki

Nyckelord:

nuoret, nuoret aikuiset, syrjäytyminen, haastava elämäntilanne, Kela, erityispalvelu

Abstract

Yhteiskunnallisessa keskustelussa kannetaan huolta nuorista, jotka jäävät syrjään koulutuksesta ja työelämästä. Kelassa on kehitetty erityispalvelua, jossa nuori saa pitkäjänteistä neuvontaa ja tukea elämäntilanteeseensa ja asioidensa hoitamiseen.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten nuoret kokivat Kelan erityispalvelun ja mitä se heille merkitsi. Lisäksi selvitettiin, miten erityispalvelulla oli konkreettisesti edistetty nuorten toimintavalmiuksia. Tutkimusaineistona käytettiin yhdeksän erityispalvelua saaneen nuoren haastatteluja.

Tutkimukseen osallistuneet nuoret kokivat Kelan erityispalvelun pääsääntöisesti myönteisesti. He kertoivat erityispalvelun eduiksi erityisesti sen kokonaisvaltaisuuden ja henkilökohtaisuuden. Nuoret kertoivat saaneensa tärkeää ohjausta monimutkaisiksi kokemiinsa sosiaaliturva-asioihin. Erityispalvelun myötä useat nuoret kokivat toimintavalmiuksiensa parantuneen ja elämäntilanteensa helpottuneen tai selkeytyneen.

Sektion
Katsaukset ja analyysit

Publicerad

2023-03-15

Referera så här

Näsi, E., Koskenvuo, K., Hokkanen, K., & Välimäki, T. (2023). Kelan erityispalvelu tarjoaa nuorille kokonaisvaltaista ohjausta. Kuntoutus, 46(1), 35–43. https://doi.org/10.37451/kuntoutus.127803