Vol 31 (2023): Resilienssiä ja ruokaa maaseuduilta

Toim. Kaarina Tervo-Kankare, Katriina Soini, Kaisa Schmidt-Thomé, Seija Tuulentie ja Torsti Hyyryläinen

Resilienssi on yhteiskunnallisena käsitteenä kimurantti. Reagoiminen johonkin muutostekijään ei vielä ole muutosjoustavuutta tai kriisinkestävyyttä, vaan resilienssin nimissä on syytä pohtia myös odotuksia uudistumisesta ja uudistumiskyvystä. Tärkeää on miettiä, kenen reagointi- ja uudistumis­kyvystä puhutaan. Vyörytetäänkö yksilöille ja yhteisöille resilienssin nimissä selviytymisvastuuta, vaikka pitäisi puuttua rakenteellisiin ongelmiin? Maaseutujen kehityskulut kytkeytyvät luontevasti resilienssi­keskusteluun.

Suuri yleisö on havahtunut maaseutujen merkitykseen resurssien lähteenä ja yhteiskunta­elämän jatkuvuuden tärkeänä turvana. TEEMA-julkaisu kuitenkin kertoo, ettei maaseutuja tulisi nähdä yksioikoisesti vain kansallisina huoltovarmuusvarantoina, joiden tulevaisuus olisi turvattava. Monimuotoisten maaseutujen kannalta kiinnostavampi asetelma syntyy tilanteessa, jossa järjestelmään tuleva shokki on luonteeltaan systeeminen siten, että tapahtuu aidosti siirtymä uuteen kestävämpään tilaan. Tällainen uudistava resilienssi voi ilmentyä ruuan ja energian tuotannon nykyistä hajautuneempina toimintamalleina. Kestävimmiksi osoittautunevat ne mallit, jotka toimivat osana nykyaikaista työ- ja elinkeinoelämää mutta säilyttävät yhteisölliset juurensa.