Suomen luterilainen kirkko ja julkisen keskustelun murros 1960-luvulla

  • Ilkka Huhta

Abstrakti

Artikkelissa selvitetään, millä tavoin Suomen luterilaisen kirkon julkista roolia muotoiltiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti 1960-luvulla. Läntisen kulttuuriperinteen maissa perinteisiä kirkkoja ryhdyttiin arvioimaan uudella tavalla. Voimistunut sekularisaatio vaikutti siihen, että opin, tradition tai Raamatun merkitys argumentteina vähenivät julkisessa keskustelussa. Toisin kuin aiemmin, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen arvo määrittyi nyt joko siitä, miten ne olivat edistäneet ihmisoikeuksien toteutumista kotimaassa ja maailmanlaajuisesti, tai sen perusteella, miten ihmisoikeudet toteutuivat kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen omassa piirissä. Oleellista oli siis julkisessa keskustelussa tapahtunut arviointiperusteisiin liittyvä muutos. Millä tavoin tämä murros koski Suomen luterilaista kirkkoa? Sekulaarin ajan toinen uusi piirre oli ”kirkon sisäisen” keskustelun vähittäinen eriytyminen omaksi julkisen keskustelun alueeksi. Vaikka Suomen luterilaisessa kirkossa muutos koettiin aluksi julkisen liikkumavaran vähenemisenä, se johti myös uudistuksiin ja linjanmuutoksiin. Tästä puolestaan seurasi uudenlaista polarisaatiota kirkon sisällä uudistusmielisten ja vanhoillisten välillä. Myös tämän muutoksen ratkaisevimmat käänteet tapahtuivat 1960-luvulla.

Avainsanat: luterilainen kirkko, sekularisaatio, julkisuus, debatti, 1960-luku
Osasto
Artikkelit
Julkaistu
helmi 1, 2013
Viittaaminen
Huhta, I. (2013). Suomen luterilainen kirkko ja julkisen keskustelun murros 1960-luvulla. Media & Viestintä, 36(2). https://doi.org/10.23983/mv.62282