Nuoret paikallisina vaikuttajina verkossa

Kirjoittajat

  • Sirkku Kotilainen
  • Leena Rantala

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan nuorten yhteiskunnallista osallistumista tietoverkossa ja esitellään ensimmäisiä tuloksia hämeenlinnalaisnuorille tehdystä kyselystä (N=541). Kyselyssä selvitettiin nuorten tietoverkon käyttöä ja osallistumista nuorten paikallista kansalaisvaikuttamista edistävällä Vaikuttamo-sivustolla. Artikkelissa todetaan digitaalisen viestinnän olevan nuorille arkipäivää, vaikka nuoret ovatkin hyvin erilailla aktiivisia verkossa. Nuoria lähestytään tulevaisuuden tekijöinä, jotka perinteisen poliittisen osallistumisen sijaan voisivat olla kiinnostuneita vuorovaikutteisen teknologian ja verkkojulkisuuden mahdollistamista osallistumisen muodoista. Artikkelissa tuodaan esille, että nuorille suunnattuja kansalaissivustoja on paljon, mutta tietoa niiden merkityksestä nuorille on vielä vähän. Vaikuttamo-sivuston todetaan lisänneen nuorten vaikutusmahdollisuuksia yhdessä aktiivisten koulujen ja opettajien kanssa. Artikkelin mukaan mediapedagoginen tuki nuorten osallistumiselle tietoverkossa on tärkeää. Mediapedagogista tukea pohditaan artikkelissa oppimista osallistumisena yhteisöissä korostavan käytäntöyhteisö-käsitteen kautta.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2005-09-01

Viittaaminen

Kotilainen, S., & Rantala, L. (2005). Nuoret paikallisina vaikuttajina verkossa. Media & viestintä, 28(3). https://doi.org/10.23983/mv.62583