Markkinat ja missiot

Monikulttuurisuus ja tapaus Basaari julkisen palvelun televisiopolitiikassa

Kirjoittajat

  • Karina Horsti

Avainsanat:

julkisen palvelun televisio, mediapolitiikka, toimintapolitiikka, etniset vähemmistöt, monikulttuurisuus

Abstrakti

Julkisen palvelun televisiolla on lain määräämä velvollisuus palvella kaikkia kansalaisia ja edistää demokratiaa. 1990-luvun alusta lähtien lisääntynyt maahanmuutto ja etnisten vähemmistöjen identiteettipolitiikka muuttavat käsityksiä sekä markkinoista että siitä, millainen ohjelmisto kehittää ”kansallista” kulttuuria ja demokratiaa. Artikkelissa analysoidaan Yleisradion toimintapolitiikkaa monikulttuurisen yhteiskunnan palvelun näkökulmasta. YLE on vähemmistöjen palvelustrategiassaan siirtynyt erillisjulkisuudesta valtavirtaistamiseen eurooppalaisen tendenssin mukaisesti, joitakin vähemmistöryhmiä lukuun ottamatta. Vähemmistötaustaisia toimittajia tukenut Basaari-toimitus lopetettiin vuoden 2008 lopussa 12-vuoden historian jälkeen. Erilaisuuden halutaan ennen kaikkea näkyvän ruudussa, varsinkin viihteessä, eikä monikulttuurisuutta pidetä niinkään rakenteellisena ja ammatillisena kompetenssikysymyksenä. Rekrytoinnissa YLE odottaa, että markkinat moninaistavat toimitukset ”luonnostaan”. Interventioiden varovaisuuteen vaikuttavat tiukentuneet resurssit, eurooppalainen monikulttuurisuuspolitiikkaa kritisoiva ilmapiiri ja maahanmuuton politisoituminen.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2009-12-01

Viittaaminen

Horsti, K. (2009). Markkinat ja missiot: Monikulttuurisuus ja tapaus Basaari julkisen palvelun televisiopolitiikassa. Media & viestintä, 32(4-5). https://doi.org/10.23983/mv.62947