Miten skenografia tuli Suomeen?

Modernin lavastustaiteen valtavirtaistuminen 1960- ja 1970-luvuilla

Kirjoittajat

• Laura Gröndahl Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Avainsanat:

Moderni lavastustaide, Skenografia, Teatterialan ammatit, Teatteriesityksen suunnittelu, Teatterin tekemisen käytännöt, Suomalainen teatteri 1950–1970-luvuilla

Abstrakti

Vaikka lavastajia on työskennellyt suomalaisissa teattereissa jo 1800-luvun lopulla, heidän voi sanoa vasta 1960- ja 1970-luvuilla muodostaneen modernin ammattikunnan, jota yhdistävät samanlainen asiantuntemus, koulutustausta, työnkuva ja velvoitteet. Lavastustaiteilijoiden määrä kolminkertaistui kahdessakymmenessä vuodessa, heidän toimijuutensa taiteellisina suunnittelijoina vakiintui ja yliopistotasoinen koulutus perustettiin. Kansainväliset vaikutteet ja nuorten ohjaajien halukkuus yhteistyöhön suunnittelijoiden kanssa johtivat uudentyyppiseen luovaan tilankäyttöön ja visuaaliseen kerrontaan.
Tässä artikkelissa käsittelen modernin skenografian murrosta lavastajien näkökulmasta tuoreiden haastattelujen, aikalaiskirjoitusten sekä ammattiliiton arkistojen perusteella. Tarkastelen käytännön työskentelyolosuhteita teattereissa, lavastajien ammattikunnan muuttumista ja modernin skenografisen ajattelun omaksumista kansainvälisten vaikutteiden myötä. Ajanjakso 1950-luvulta 1970-luvun lopulle oli ratkaisevan tärkeä modernin lavastajan taiteellisen ja ammatillisen toimijuuden, aseman ja identiteetin rakentumisessa Suomessa, joskin sen institutionaalista perustaa kritisoitiin vahvasti alusta alkaen. Kuitenkin mielikuva yhtenäisestä, vakaasta taiteellisammatillisesta yhteisöstä vastasi todellisuutta vain lyhyen aikaa, ja käsitys lavastustaiteesta tai skenografiasta vaatii jatkuvaa uudelleenarviointia myös tulevaisuudessa.