Kuvauksista seurauksiin: Kaksiulotteinen konstruktio niin A että [From descriptions to effects: The two-dimensional construction niin A että ‘so A that’]
Abstrakti
Tutkimus käsittelee konstruktiota niin A että. Konstruktiossa A on adjektiivi tai adverbi, joka ilmaisee jonkin ominaisuuden tai intensiteetin asteen, jonka seuraus ilmenee että-lauseessa: hän on niin mukava että häneen ihastuu; hän hymyilee niin kauniisti että häneen ihastuu. Tutkimuksessa käytetään kahta aineistoa: Kielipankin korpuksesta poimittua, joka on peräisin pääosin sanomalehdistä, ja niin sanottuja arkikeskusteluja käsittävää keskusteluaineistoa.
Konstruktiota lähestytään yhtäältä muodon ja merkityksen yhteenliittymänä, konventionaalisena kielenyksikkönä, toisaalta vuorovaikutuksen ja keskustelun toiminnallisuuden kautta, siis yhtäältä kognitiivisen kielentutkimuksen, toisaalta keskustelunanalyysin näkökulmasta. Artikkelin tarkoituksena onkin koetella käytännön tasolla näiden kahden suuntauksen yhteen sovitettavuutta.
Kirjoittajat osoittavat, että konstruktiolla on kaksi merkitysulottuvuutta: intensifiointi ja seurauksen ilmaiseminen. He kiinnittävät erityistä huomiota näiden kahden ulottuvuuden keskinäiseen dynamiikkaan. Konstruktiota tarkastellaan aluksi mielikuvaskeemojen kautta kytkien sen merkitys SKAALA-mielikuvan tarjoamaan määrällisten ja laadullisten kokemusten asteittaisuuteen ja toisaalta VÄYLÄ-mielikuvan mukaiseen malliin, siirtymiseen lähteestä kohteeseen. Kumpikin mielikuva toteutuu konstruktiossa toisaalta ulkoisesti, toisaalta sisäisesti: asteikko voi olla objektiivinen tai jonkun yksittäisen tahon arvion läpi suodatettu, ja myös väylä voi johtaa joko ulkomaailman tilanteesta toiseen tai puhujan sisäisestä kokemuksesta hänen omaan reaktioonsa. Artikkelissa korostetaan myös tulkintojen jatkumonluonteisuutta ja esitetään välittäviä tapauksia mainituille ääripäille.
Artikkelin jälkiosa käsittelee skeemojen toteutumista vuorovaikutustilanteissa ja osoittaa, kuinka mahdollisuus tulkita konstruktio vaihtelevin painotuksin kahden eri skeeman toteumaksi toimii vuorovaikutusresurssina: molemmat ovat koko ajan läsnä, ja keskustelijoiden yhteistoiminta ratkaisee sen, kumpi niistä muodostuu keskeisemmäksi. Kaikkiaan kuvaus purkaa totunnaista käsitystä alisteisista rakenteista ja esittää, että käsiteltävä konstruktio ei koostu sinällään hallitsevasta ja alisteisesta osasta, vaan se on puhujien resurssi, jota he voivat eri tavoin hyödyntää.
---
Abstract
This research examines the construction niin A että. In this construction, A is an adjective or adverb denoting a particular quality or a degree of intensity, the result of which becomes apparent in the että clause: hän on niin mukava että häneen ihastuu ‘he / she is so nice that one could fall for him /
her’; hän hymyilee niin kauniisti että häneen ihastuu ‘he / she smiles so nicely that one could fall for him / her’. The research uses two principal sources: texts, largely from newspapers, taken from the Language Bank of Finland, and conversational data dealing with so-called everyday situations.
The above construction is examined both as a fusion of form and meaning, i.e. as a conventional unit of language, on the one hand, and through the framework of the functionality of interaction and conversation on the other; in other words, both from the perspectives of cognitive linguistic research and of conversation analysis. The aim of this article is to assess, on a practical level, how well these two perspectives can function together.
The authors demonstrate that this construction has two dimensions of meaning: the functions of intensification and of expressing results. They pay particular attention to the dynamics that exist between these two dimensions. The construction is first examined through a schema of mental models, linking its meaning to the gradation of quantitative and qualitative experiences motivated by the SCALE image schema on the one hand, and the model of the PATH image schema on the other, as a transition from source to destination. Both mental models are realised in the construction both externally and internally: the SCALE image schema can be objective or filtered through an individual assessment; similarly, the PATH image schema can lead either from one external situation to another or from the speaker’s internal experience to his or her subjective reactions. The article highlights the continuing nature of such interpretations and presents explicit examples of the above-mentioned extremes.
The latter part of the article deals with the realisation of schemas in interactional situations and demonstrates how the manner in which it is possible to interpret the construction’s different nuances as a realisation of two different schemas acts as an interactional resource: both are constantly present, while the joint action of the speakers involved in the conversation decides which becomes the more central. All in all, the description debunks the familiar notion of subordinate structures and demonstrates that the construction in question does not consist of dominant and subordinate parts, but that it is a resource that speakers can deploy in a variety of ways.
