Sanelukirjoituksen arviointi – tyyppivirheistä sanarakenteiden fonologiseen analyysiin [The assessment of dictation exercises – from specific mistakes to the phonological analysis of word structures]
Abstrakti
Tutkimuksessa vertaillaan, millaista tietoa kaksi erilaista arviointitapaa antavat suomalaislasten alkavasta kirjoitustaidosta. Vertailtavana oli perinteisesti kirjoittamisen arvioinnissa käytetty Ruoppilan, Römanin ja Västin (1969) kehittämä virheanalyysi ja tekijöiden (Kulju, os. Turunen 2003; Mäkinen 2007) tutkimusten pohjalta kehitetty sanarakenneanalyysi, jossa kirjoitustuotoksia tarkastellaan sanan hierarkkisen, fonologisen kokonaisrakenteen näkökulmasta. Sanelututkimukseen osallistui 114 oppilasta ensimmäisen luokan toukokuussa. Analyysimenetelmiä vertailtiin niiden esille nostamien sanarakenteen piirteiden sekä kirjoittamisen ongelmakohtien kannalta. Tulosten mukaan sanarakenneanalyysi antoi virheanalyysiä eksplisiittisemmän kuvauksen alkavasta kirjoitustaidosta. Siinä kirjoitustuotoksia tarkasteltiin 8 analysoitavan piirteen avulla, kun virheanalyysissä kirjoitusvirheet luokiteltiin 17 virhetyypiksi, jotka olivat osin päällekkäisiä ja tulkinnanvaraisia.
Molemmissa analyysitavoissa pitkän kestoasteen kirjoittaminen osoittautui ongelmalliseksi. Tämän lisäksi virheanalyysin muut yleisimmät virhetyypit puuttuva kirjain ja väärä kirjain korostivat kirjaintasoista problematiikkaa alkavan kirjoittamisen haasteena. Virheanalyysiä kriittisesti tarkasteltaessa huomattiin, että heikoimpien kirjoittajien virhetyypit poikkesivat koko lapsijoukon yleisimmistä virhetyypeistä. Vaikka virheanalyysi on vakiintunut käytäntö, tähän ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota. Alimpaan viiteen prosenttiin sijoittuneiden lasten kirjoituksessa yleiseksi virhetyypiksi nousi epämielekäs sana, joka puolestaan ei kuvaa yksiselitteisesti alkavan kirjoittamisen problematiikkaa. Sen sijaan sanarakenneanalyysin avulla oli mahdollista avata erityisesti heikkojen kirjoittajien ongelmakohtia. Niitä olivat esimerkiksi fonotaksin hahmottamisen vaikeudet, joita virheanalyysissä ei sellaisenaan tarkastella. Sanarakenneanalyysin tulokset antavat viitteitä siitä, että sanan kokonaisrakenteeseen liittyvien piirteiden hallinnalla saattaa olla enemmän merkitystä kuin kirjaintason prosessoinnilla kirjoitustaidon alkuvaiheessa.
---
Abstract
This research compares what information can be gleaned from two separate methods of assessing the way Finnish children acquire writing skills. The two methods at the focus of this comparative study are the mistake analysis developed by Ruoppila, Röman and Väst (1969), the method which has traditionally been used to assess writing skills, and the word-structure analysis developed through the present authors’ previous research (Kulju, née Turunen 2003; Mäkinen 2007), a method in which dictation exercises are examined from the perspective of the hierarchical, phonological, overall structure of individual words. A total of 114 children took part in the dictation exercise in the May of their first year at school. The two analysis models were compared with regard to what they reveal about the features of word structure and the specific problems of writing. Results revealed that word-structure analysis gave a more explicit depiction of early-stage writing skills than did mistake analysis. Word-structure analysis examined the written exercises from the perspective of eight features, while in mistake analysis written mistakes were classified into seventeen mistake types, some of which overlapped and were somewhat open to interpretation.
In both analysis models, the correct rendering of long vowels and consonants proved problematic. In addition, the other most common mistake types in mistake analysis another missing letter or the wrong letter reveal difficulties on an orthographical level as one of the key challenges in early-stage writing. In a critical assessment of mistake analysis, it was apparent that the mistake types in texts by the weakest writers differed considerably from the mistake types most common amongst the group of children in the survey. Although mistake analysis is the standard measure, this is one phenomenon that has not been previously considered. One of the most common mistake types amongst the children in the lowest five percent of the study was the ‘unpleasant word’, which, however, is not necessarily representative of the problems of early-stage writing. Contrastingly, using word-structure analysis it is possible to open up the problems specific to the weakest writers. These included difficulties in phonotactical perception, an aspect that mistake analysis does not examine per se. The results achieved using word-structure analysis suggest that an understanding of features relating to the overall structure of a word may be of greater significance than orthographical processing in the initial stages of learning to write.
