Kuin-vertaukset [Kuin (‘as, like’) similes]
Abstrakti
Vertaukset (esim. pieni kuin kirppu, juo kuin sieni) ovat vanhoja tuttuja kielikuvia, jotka ovat vasta hiljattain saaneet enemmän huomiota kielitieteessä (mm. Moon 2008).
Tässä artikkelissa käsitellään vertausten rakennetta sekä vertauskuvallisuutta. Yhtäältä kieleen on kieliopillistunut tietyt ehdot täyttävä vertauskonstruktio, mutta toisaalta myös muu vertailua ilmaiseva rakenne voi sisältää vertauksen.
Adjektiivia määrittävän vertausrakenteen odotuksenmukainen merkitys on intensifioiva: tyhmä kuin saapas, ’erittäin tyhmä’. Verbien yhteydessä intensifiointi ei ole yhtä automaattista, vaan tarjolla on periaatteessa kaksi kilpailevaa luentaa, similatiivinen ja ekvatiivinen (termipari Haspelmathilta ja Buchholzilta 1998). Similatiivi ilmaisee tapaa, esimerkiksi syö kuin porsas, ’syö sotkien’, ja ekvatiivi määrää, syö kuin hevonen, ’syö paljon’.
Suomen kielen vertausrakenne on huomattavan produktiivinen. Teksteistä löytää kymmeniä tuhansia erilaisia vertauksia. Sen sijaan kaikkien vakiintuneiden vertausten nimeäminen osoittautuu liki mahdottomaksi. Koska leksikaalistuminen on viime kädessä puhujakohtaista, tyypillisistä ilmaisutavoista voisi antaa kokonaiskuvan vain todella iso, kieliopillisesti analysoitu ja käyttöaloiltaan kattava korpus, jollaista ei kuitenkaan ole saatavilla.
Pieni osa vertauksista on kiteytyneitä sanayhdistelmiä (esim. selvä kuin pläkki). Tyypillisempää on käsitteellinen variaatio predikaatissa, vertauskuvassa tai molemmissa: laiha kuin tikku ~ laiha kuin kukkakeppi ~ hoikka kuin tikku, jne. Edelleen on itsenäisiä vertauskuvia, jotka esiintyvät varsin monenlaisissa yhteyksissä (esim. huutaa/juoksee/tekee töitä jne. kuin hullu). Käyttöpohjainen kuvausmalli tavoittaa dynaamisen, variaatiota sallivan leksikon olemuksen paremmin kuin jäykkä, sääntöpohjainen malli.
---
Kuin (‘as, like’) similes
Similes (e.g., cool as a cucumber, eats like a horse) are familiar figures of speech, which until recently had not received much attention in linguistic research (Moon 2008, among others). The present article shows that there are a number of structural and semantic conditions which affect similes. On the one hand, the simile pattern can be seen as a grammaticalized construction, while on the other hand, it is accepted that similes may also take the form of an ordinary comparison. In both cases, similes express a description of a comparee, not a genuine comparison.
The default reading of the simile construction, particularly those with an adjectival head, is an intensifying one: dumb as an ox, ‘very dumb’. In the case of verbs, two competing readings are available: either similative or equative readings (as per the terminology of Haspelmath and Buchholz 1998). The similative reading expresses the manner of an action (eats like a pig, ‘eats messily’), while the equative quantifies some aspect of the action (eats like a horse, ‘eats a lot’).
In Finnish, the kuin (‘as / like’) simile construction is remarkably productive. One can find thousands of creative similes in all manner of texts. In contrast, however, it is almost impossible to name those similes that have become conventionalized or lexicalized. Lexicalization takes place at the level of individual speakers, and therefore only an extensive, grammatically tagged corpus covering all usage accurately will be able to give an overall picture of typical modes of expression, but such a corpus does not currently exist.
A small fraction of similes are fixed word combinations (e.g., selvä kuin pläkki, ‘clear as day’, lit. ‘clear as ink’). Typically, however, conceptually limited lexical variation is allowed: thin as a rake ~ thin as a rail ~ skinny as a rake, etc. Finally, some of the figurative kuin sequences are highly independent and can modify many kinds of predicates; for instance, huutaa/juoksee/tekee töitä etc. kuin hullu, ‘shouts/runs/works etc. like crazy’. A usage-based model captures the dynamic and variable character of the lexicon better than a rigid, rule-governed model.
