Mitä tarkoittaa epäillä? Epäillä-verbin polaarisesta merkitysvariaatiosta nykysuomessa
Abstrakti
Tutkimus valottaa epäillä-verbin polaarista kaksihahmotteisuutta nykysuomessa. Artikkelissa analysoidaan verbin esiintymiä aineistossa, joka on koottu useista kirjoitetun kielen korpuksista (yht. 500 epäillä-verbin esiintymää). Riippuen käyttökontekstista epäillä-verbikonstruktiolla (eli verbillä ja sen täydennyksellä) voidaan ilmaista joko jonkin todennäköisenä tai epätodennäköisenä pitämistä. Näitä vastakkaisia tulkintoja kutsutaan myöntö- ja kieltosuuntaiseksi tulkinnaksi.
epäillä-verbin polaarinen merkitysvariaatio kiteytyy verbin täydennyksen kahteen mahdolliseen luentaan: Täydennys voi olla epäilemisen kohde, jolloin se on verbin inherentin kiellon vaikutusalassa ja tulkinta on väistämättä kieltosuuntainen. Täydennys voi myös kuvailla epäilemisen sisältöä, jolloin konstruktion (epäillä-verbi ja sen täydennys) kokonaistulkinta riippuu siitä, mitä täydennys sisältää: tulkinta on myöntösuuntainen, ellei täydennys ole kieltolause tai alisteinen kysymys, joka implikoi kieltoa.
Täydennyskonstruktioittain etenevä analyysi tuo esiin kieliopillisia ja kontekstuaalisia tekijöitä, jotka ohjaavat joko täydennyksen kohde- tai sisältötulkintaan. Kohdetulkintaan yhdistyvät muun muassa täydennyksen definiittisyys ja tunnettuus ja vastaavasti sisältötulkintaan sen indefiniittisyys ja uutuus diskurssissa (erityisesti NP-objektit). Monissa konstruktioissa jompikumpi tulkinta on selvästi dominoiva; esimerkiksi että-lause ja referatiivirakenne kuvaavat tyypillisesti epäilemisen sisältöä. Näistä tyypillisistä tulkinnoista esiintyy kuitenkin poikkeuksia, ja tällöin tulkintaa rajaavat esimerkiksi polaariset ainekset, konditionaalimodus tai erilaiset kontrastiiviset ilmaukset.
Polaarisen suunnan lisäksi epäillä-konstruktioiden tulkintaan sisältyy usein keskeisesti jonkinlainen kielteinen evaluointi (esim. ei-toivottuuden tai epäedullisuuden sävy). NP-objektien tapauksessa tämä taipumus kielteisyyden tulkintaan ohjaa jopa verbikonstruktioiden polaarista hahmottumista. Evaluoivan kielteisyyden merkitykset ovat kuitenkin usein hyvin tulkinnanvaraisia.
What does epäillä mean? On the polar meaning variation of the verb epäillä in Modern Finnish
This paper studies the polar ambiguity of the Finnish verb epäillä, which, depending on the context, may convey either doubt (negation-inclining) or suspicion/supposition (affirmation-inclining). The contextual semantic analysis is based on written Modern Finnish data compiled from several corpora (altogether 500 instances).
The analysis boils down to the two possible functional roles of the complement with regard to the process denoted by epäillä: First, the complement may function as the target of the doubt, in which case it is in the scope of the inherent negation of the verb and the reading is necessarily negation-inclining. Second, the complement may also express the content of the process denoted by epäillä, in which case the form of the complement determines the polar interpretation: the reading is affirmation-inclining unless the complement contains overt or implied negation (as in the case of embedded questions).
The analysis of different complement types (e.g. nominal object, finite että clause, non-finite complement, embedded question) brings forward factors which constrain the reading of the complement. For example, the definiteness of the NP object makes it the target of doubt, whereas its indefiniteness evokes the content reading. The että clause and non-finite complement usually express the content of the process denoted by epäillä. However, in favourable contexts, due for instance to the conditional mood, negative polarity items, or contrastive expressions, they may also function as targets of the doubt.
In addition to the polar inclination, epäillä usually conveys some tone of evaluative negativity, e.g. unfavourableness. These meaning aspects are, however, highly open to interpretation, and relatively neutral uses of epäillä also exist.
