Infinitiivien variaatio ja muutos Helsingissä
Abstrakti
Artikkeli tarkastelee suomen yleisimpiä infinitiivimuotoja, A-infinitiivin latiivia (pelata) ja MA-infinitiivin illatiivia (pelaamaan), sekä näiden yhteenlankeamisesta syntynyttä infinitiivimuotoa, lyhyttä infinitiiviä (pelaa). Aineistona käytetään Helsingin puhekielen pitkittäiskorpusta, joka sisältää haastatteluja 1970-, 1990- ja 2010-luvuilta. Artikkelin tarkoituksena on selvittää kolmen infinitiivimuodon variaatiota ja muutosta kolmella vuosikymmenellä ja kolmessa ikäryhmässä variaationanalyysin keinoin. Tutkimuksen kohteena ovat myös muutoksen etenemisen mallit ja muutoksen taustalla vaikuttavat syyt.
Tulokset osoittavat, että Helsingin puhekielen infinitiiveissä tapahtuu kahdenlaista muutosta: ikäsidonnaista ja sukupolvittaista. Lyhyt infinitiivi on erityisesti nuorten puhekielelle tyypillinen piirre, jonka käyttö on sitä vähäisempää, mitä vanhemmista puhujista on kyse. Toisaalta jo aiemmilla kierroksilla haastatellut puhujat ovat säilyttäneet melko hyvin infinitiivivarianttinsa. Näin koko yhteisö muuttuu, kun muutos etenee sukupolvittain.
Lyhyt infinitiivi on 2010-luvulla jo kaikkein yleisin infinitiivimuoto. Sitä käytetään sekä A-infinitiivin että MA-infinitiivin tehtävissä. Aiemmin on ounasteltu, että suomessa saattaisi olla meneillään tendenssi kohti yhtä yleisinfinitiiviä esimerkiksi indoeurooppalaisten kielten tapaan. Artikkelissa osoitetaan muutos tähän suuntaan, mutta kyse on kuitenkin osittaisesta produktiivisuudesta: dA-verbit (esim. saada) ja konsonanttivartaloiset verbit (esim. juosta) eivät vielä juuri esiinny lyhyinä infinitiiveinä. Näin lyhyen infinitiivin mahdollinen muutos yhdeksi yleisinfinitiiviksi kahden muun tilalle jää myöhempien tutkimusten arvioitavaksi, vaikka tässä artikkelissa luodaankin jo kattava katsaus infinitiivijärjestelmässä orastaviin muutoksiin.
Variation and change in the use of infinitives in Helsinki Finnish
The article examines the two most frequent infinitives in Finnish – the lative of the A-infinitive (pelata) and illative of the MA-infinitive (pelaamaan). It also presents a contamination form of the two, termed the ‘shortened infinitive’ (pelaa). All three forms roughly mean ‘to play’. The analysis is based on the longitudinal corpus of the Finnish variety spoken in Helsinki. The corpus contains interviews recorded in the 1970s, 1990s and 2010s. The aim of the article is to examine variation and change in the use of these three different infinitive forms over a period of time in three different age groups. In addition, the article seeks to examine the underlying causes and patterns of such change.
The article shows that change in the use of infinitives in Helsinki is both generational and an example of age-grading. The use of the shortened infinitive is typical of the youngest age group, whereas older speakers prefer other infinitive forms. Although there is slight idiolectic change (when focusing on the informants interviewed in the earlier rounds of the project), each subsequent generation uses the shortened infinitive more frequently than the preceding generation. This leads to change within the community over time.
The shortened infinitive is the most frequent infinitive form in the 2010s. It is used to represent the functions both of the A-infinitive and the MA-infinitive. Some earlier studies have suggested that there may be a tendency towards using only one infinitive in Finnish, as is the case in many Indo-European languages. This study also indicates that such on-going change may eventually lead Finnish in this direction. However, this is only a case of partial productivity: some verb forms have not yet shortened in Helsinki at all. Thus, it must be left for future studies to evaluate whether the shortened infinitive will ever fully replace the two other infinitives. The article nevertheless presents a thorough overview of the incipient changes in the infinitive system.
