Sapattivapaa

periaatteita ja mahdollisuuksia

• Heli Ilola Pohjois-Suomen tutkimuslaitos
• Seppo Aho Lapin korkeakoulu

DOI: https://doi.org/10.33336/aik.96643

Avainsanat: sapattivapaa [http://www.yso.fi/onto/yso/p3692], itsekasvatus [http://www.yso.fi/onto/yso/p3304], opintovapaa [http://www.yso.fi/onto/yso/p3691],

Abstrakti

Sapattivapaajärjestelmän kehittäminen on ollut suomalaisessa työelämän uudistamiskeskustelussa laajan mielenkiinnon kohteena jo jonkin aikaa. Vuonna 1988 käynnistettiin sapattivapaan toteuttamismahdollisuuksia selvittävä tutkimusprojekti, jossa kirjoittajat toimivat tutkijoina. Sapattivapaalla tarkoitetaan työelämässä oleville tarkoitettua vähintään muutaman kuukauden pituista vapaajaksoa, jonka käyttöä ei ole etukäteen rajattu mihinkään tiettyyn tarkoitukseen, vaan sapatin pitäjä voi valita sen itse. Kirjoittajat toteavat sapattivapaan palvelevan mm. työyhteisön sisäistä kehittämistä, työn ulkopuolisen elämän rikastamista sekä työttömyyden vähentämistä. He esittelevät artikkelissaan useita erilaisia sapattivapaamalleja ja tutkimusta, jossa tiedusteltiin vastaajilta heidän kiinnostustaan sapattivapaata kohtaan sekä sen käyttövaihtoehtoja. Valtaosa vastaajista oli kiinnostunut sapattivapaan mahdollisuudesta, mutta heistä vain noin joka kymmenes halusi käyttää sen opiskeluun. Kirjoittajien mielestä sapattivapaa voisi täydentää jo kymmenkunta vuotta Suomessa käytössä ollutta palkatonta opintovapaajärjestelmää, joka on sidottu tavoitteelliseen opiskeluun, koska sapattivapaa mahdollistaisi myös väljätavoitteisen opiskelun ja itsensä kehittämisen.