Laatutyön arvioinnista ammattikorkeakouluissa

  • Satu Pehu-Voima opetusministeriö

Abstract

Artikkelissa kuvataan korkeakoulujen arviointineuvoston vuonna 1997 käynnistämää pilottihanketta, jonka tarkoituksena on ammattikorkeakoulujen laatujärjestelmien arvioiminen ja kehittäminen. Hankkeessa annettiin palautetta laatutyön toteutuksesta kullekin mukana olleelle oppilaitokselle ja jaettiin tietoa hyvistä käytännöistä oppilaitosten välillä. Ulkopuolinen arviointiryhmä havaitsi yhteiseksi piirteeksi ammattikorkeakouluissa sen, että opettajat ja opiskelijat arvostavat oppilaitostaan ja ovat innostuneita ammattikorkeakoulun tarjoamista uusista mahdollisuuksista.
Laatutyö koko ammattikorkeakoulun organisaation kattavana toimintana hakee vielä muotoaan. Siksi on luonnollista, että laatutyöhön itseensä kohdistuva arviointi on alkutaipaleellaan. Laatuideologian soveltaminen koulutusorganisaatioissa ei ole kuitenkaan saavuttanut kaikkien hyväksyntää. Monien mielestä koulun kehittämisessä pitäisi lähteä liikkeelle syvällisemmän ymmärtämisen avulla.
How to Cite
Pehu-Voima, S. (1999). Laatutyön arvioinnista ammattikorkeakouluissa. Aikuiskasvatus, 19(2), 163–169. https://doi.org/10.33336/aik.93220