Sitoutuminen, sopeutuminen ja vastarinta julkisella sektorilla 1990-luvulla

  • Karin Frilander Tampereen yliopisto

Abstract

Aikuisuus on muuttunut elinikäisen oppimisen yhteiskunnassa kypsästä ja valmiista aikuisuudesta jatkuvan keskenkasvuisuuden ja jatkuvan keskeneräisyyden hyväksymiseksi, toteaa Karin Filander lektiossaan. Mutta ketkä ovatkaan konnia ja ketkä sankareita, kun julkinen sektori kääntää kurssiaan kohti uusliberalismin, yksilöitymisen ja epävarmuuden aikaa? - Lektio praecursoria. Karin Filander puolusti väitöstutkimustaan Kehittämistyö murroksessa. Sitoutuminen, sopeutuminen ja vastarinta julkisella sektorilla 1990-luvulla 9. joulukuuta 2000. Tutkimus on ilmestynyt Tampereen yliopiston Acta Universitatis Tamperensis sarjassa numerolla 777. Vastaväittäjänä toimi professori Anja Heikkinen Jyväskylän yliopistosta.

Section
Uutta tutkimuksesta
Published
Feb 15, 2001
How to Cite
Frilander, K. (2001). Sitoutuminen, sopeutuminen ja vastarinta julkisella sektorilla 1990-luvulla. Aikuiskasvatus, 21(1), 56–60. https://doi.org/10.33336/aik.93339