Näkemys oikeudenmukaisuudesta ja kihlakunnantuomarin viraltapano 1700-luvun puolivälin Vanhassa Suomessa

Kirjoittajat

• Antti Räihä Jyväskylän yliopisto

DOI: https://doi.org/10.37449/ennenjanyt.109577

Avainsanat:

Viranhoito, väärinkäytökset, Vanha Suomi, 1700-luku, kihlakunnantuomarit

Abstrakti

Sven Johan Östring hoiti Vanhassa Suomessa sijainneen Savonlinnan tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virkaa reilun vuosikymmen ajan keväästä 1747 kesään 1760. Kihlakunnantuomarin ja tuomiokunnan rahvaan välit kärjistyivät 1750-luvun lopulla talonpoikien valittaessa toistuvasti tuomari Östringin väärinkäytöksistä. Talonpoikien mukaan kihlakunnantuomari Östring oli heidän vihamiehensä. Artikkelissa kysytään, miten virkavirhevalitusprosessit etenivät ja mitkä syyt johtivat lopulta kihlakunnantuomarin viraltapanoon. Kihlakunnantuomari Östringin väärinkäytökset olivat luonteeltaan pääasiassa taloudellisia. Valituksissa korostui kuitenkin taloudellisia menetyksiä vahvemmin talonpoikien näkemys oikeudenmukaisuudesta, jota väärinkäytökset loukkasivat. Käräjiltä poissaoloja koskeneet epäoikeudenmukaiset sakotukset tai päivätöiden edellyttäminen vaaditut maksunsa jo suorittaneilta torppareilta olivat vastoin talonpoikien näkemystä eettisestä oikeudenmukaisuudesta. Valitustematiikan kärjistyminen korruptiosyytteiksi, valitusaiheiden toistuvuus ja lopulta käytännön muutokset valitusten edistämisessä johtivat kihlakunnantuomari Östringin viraltapanoon yli neljä vuotta kestäneen tapahtumaketjun päätteeksi. Kihlakunnantuomari Östringin toiminnan ei voida nähdä muuttuneen siinä määrin, että se selittäisi viraltapanon ajankohtaa kesällä 1760. Sen sijaan muutos valituskäytänteessä oli keskeinen lopputulosta selittävä tekijä. Artikkelin mikrohistoriallinen lähestymistapa peilaa kihlakunnantuomari Östringin väärinkäytösten kautta laajasti oikeuslaitoksen toimintaa, talonpoikien valitusmahdollisuuksia ja tuomarinviran hoitoa 1700-luvun puolivälin Vanhassa Suomessa.