Rentoja rekiviisuja ja kauniita kansallislauluja

Suomenkieliset "laulunsekaiset kansannäytelmät" ja niiden kulttuuriset kontekstit

Authors

  • K

Keywords:

seuranäytelmät, kansanlaulut, kansanvalistus, kansallisuusideologia, rekilaulut

Abstract

Artikkelissa analysoidaan seuranäytelmiä, joita ajan kielenkäytössä kutsuttiin laulunsekaisiksi kansannäytelmiksi. Aineisto koostuu lähes kolmestakymmenestä suomenkielisestä teatterikappaleesta, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1885 ja 1914 välisenä aikana. Varsinkin lyhyiden teatterikappaleiden kohdalla kysymys oli käyttökirjallisuudesta, jonka suhteen tekijöillä ei ollut suuria taiteellisia tavoitteita. Samantapaiset juonet, henkilöasetelmat ja laulut toistuvat tekstistä toiseen. Vaikka lehdistössä kritisoitiin suulliseen kulttuuriin kuuluneita, erityisesti nuorison suosimia rekilauluja, niillä oli näytelmissä useita funktioita. Laulujen avulla karakterisoitiin henkilöhahmoja, ilmaistiin tunteita ja kuvattiin nuorten seurustelukulttuuria. Artikkelin keskiössä on ”laulusekaisten kansannäytelmien” historiallisten, kulttuuristen ja sosiaalisten kontekstien tarkastelu. Osa teksteistä sisältää isänmaata ja kotiseutua ylistäviä lauluja, mikä kertoo tekstien lomittumisesta kansanvalistuksen ja kansakunnan rakentamisen projekteihin.

Section
Peer-reviewed article

Published

2023-03-10