Kohti suomenkielisiä väitöskirjoja

Authors

  • petri lauerma

Keywords:

väitöskirjat, tietokirjat, oppikirjat, suomenkielinen julkaisutoiminta, 1800-luku

Abstract

Ensimmäiset suomenkieliset väitöskirjat julkaistiin humanistisilta aloilta 1850-luvulla, lääketieteestä 1860-luvulla mutta muilta aloilta aikaisintaan 1880- ja 1890-luvuilla. Eri alojen esikoistöitä on tuotu esiin tämän katsauksen pohjana olevissa oppihistoriallisissa yleisesityksissä (kuten The History of Learning and Science in Finland 1828–1918 -sarjan niteissä) ja erillistutkimuksissa. Näissä ei kuitenkaan ole hahmoteltu, miten eri tieteenalojen välille hahmottuva kronologia heijastaa väitöskirjaa edeltävää kunkin alan julkaisutoimintaa, ennen kaikkea sitä, millaisia tieto- tai oppikirjoiksi katsottavia alan julkaisuja oli jo olemassa ja kuinka riittäviä kirjakielen sanastolliset resurssit olivat tällaisten laadintaan. Historian alan julkaisutoiminta käynnistyi muita varhemmin, koska tätä voitiin harrastaa pitkälti kielessä jo vanhastaan olleen sanaston pohjalta, kun taas luonnontieteitä varten piti ensin luoda suomenkielinen terminologia. Katsauksen lopuksi tarkastellaan vielä kokoavasti, millaiset syyt saivat katsauksessa tarkasteltujen alojen ensimmäisten suomenkielisten väitöskirjojen tekijät laatimaan opinnäytteensä suomeksi, vaikka tämä saattoi johtaa vaikeuksiin eikä läheskään aina edes onnistunut.

Section
Katsaukset ja näkökulmat

Published

2023-12-19