Kriisitön vuosikymmen

Suomi 1980-luvulla historian-tutkimuksessa ja presidentin muistelmissa

Kirjoittajat

  • Juho Ovaska Turun yliopisto

Avainsanat:

historiankirjoitus, historiantutkimus, muistelmat, Suomi, 1980-luku

Abstrakti

Artikkelissa analysoidaan 1980-lukua käsittelevän suomalaisen historiantutkimuksen ja presidentti Mauno Koiviston muistelmien pohjalta muodostuvia historiakuvia. Lähtökohtana artikkelissa on arkikäsitykseen pohjautuva vuosikymmenjaottelu, jonka avulla tarkastellaan historiantutkimuksen kohdistumista 1980-luvun eri aihepiirien tutkimukseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneita merkittäviä rakenteellisia muutoksia oli 1980-luvulla sisäpoliittisten voimasuhteiden muuttuminen, talouselämän sääntelyn ja ideologisen ajattelun muutokset sekä media-alan murros. Ulkopolitiikassa sen sijaan korostettiin jatkuvuutta. Koiviston tyyli kuvata tapahtumat muistelmissaan rauhallisina, vailla paniikkia ja kriisitunnelmia, on korostanut 1980-luvusta vallitsevaa vakauden vaikutelmaa. Muistelmissa heijastuu Koiviston ”matalan profiilin” poliittinen strategia 1980-luvun tapahtumahistorian kuvauksessa. Kansallisesta näkökulmasta vuosikymmen ei sisällä suurta dramatiikkaa syksyn 1981 presidentin virkakauden ennenaikaisen päättymisen ja syksyn 1989 kansainvälisten murrosten välisenä ajanjaksona, mutta 1980-lukua käsittelevä historiantutkimus heijastaa yhteiskunnan eri osa-alueilla tapahtuneita laaja-alaisia muutoksia. Tapahtuneiden muutosten hidastempoisuus on saanut muutokset näyttämään vakailta ja hallituilta, jolloin vuosikymmen näyttäytyy poikkeuksellisen kriisittömänä ajanjaksona Suomen 1900-luvun historiassa.

Osasto
Vertaisarvioitu artikkeli

Julkaistu

2020-05-12