”Vanhakin on ihminen” Ikääntyneiden kokemuksia vahvuuksistaan, voimavaroistaan ja kotihoidosta

Kirjoittajat

  • Kirsi Soilikki Kariniemi Oulun yliopisto, Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö
  • Heidi Siira
  • Helvi Kyngäs
  • Pirjo Kaakinen

Avainsanat:

ikääntynyt, kotihoito, palvelutarpeen arviointi, fenomenologia

Abstrakti

Ikääntyneelle on tärkeää saada käyttää omia vahvuuksiaan ja taitojaan, saada myönteisiä kokemuksia sekä kokea yhteenkuuluvuutta ja merkityksellisyyden tunnetta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla kotihoidossa olevien ikääntyneiden kokemuksia omista vahvuuksista, voimavaroihin vaikuttavista tekijöistä sekä kotihoidosta. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä ikääntyneiden vahvuuksien hyödyntämisestä voimavaroina, sekä herätellä ikääntyvien parissa työskenteleviä pohtimaan ikääntyvien oikeutta tulla kuulluksi ja kohdatuksi, sekä otetuksi huomioon yksilöllisten vahvuuksien ja voimavarojen kautta.

Tutkimusaineisto koostui kotihoidon asiakkaan (n=10) haastattelusta. Aineisto analysoitiin eksistentiaalista fenomenologiaa soveltaen. Tutkimusmenetelmän valinta perustui holistiseen ihmiskäsitykseen sekä inhimillisen kokemuksen ontologiseen analyysiin. Haastattelut toteutettiin avoimena haastatteluna, koska tutkittavien haluttiin kuvaavan yksilökohtaisia ja yksityiskohtaisia kokemuksiaan. Ikääntyneen elämänhistorian tunteminen, yksilöllisten vahvuuksien, voimavarojen ja toiveiden huomioiminen mahdollistaa arvokkaan elämän sekä laadukkaan vanhustyön toteutumisen. Kotihoidossa ikääntyneen kuulluksi tuleminen ja kohtaaminen auttavat havaitsemaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanteet. Tämän avulla voidaan arvioida ikääntyneen tarvitsemaansa yksilöllistä tukea ja palveluntarvetta. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät seikat ovat merkittävässä asemassa, kun tarkastellaan ikääntyneiden vahvuuksia, voimavaroja tai heidän toiveitansa.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2020-02-24

Viittaaminen

Kariniemi, K. S., Siira, H., Kyngäs, H., & Kaakinen, P. (2020). ”Vanhakin on ihminen” Ikääntyneiden kokemuksia vahvuuksistaan, voimavaroistaan ja kotihoidosta. Gerontologia, 34(1), 25–42. https://doi.org/10.23989/gerontologia.80436