Vartoomista, korpeentumista, rämpimistä - palvelutalossa asuvien kokemuksia yksinäisyydestä
Avainsanat:
Yksinäisyys, Palvelutalo, Tehostettu palveluasuminen, KodinomaisuusAbstrakti
Tutkimuksen tarkoituksena oli ruotia palvelutalossa asuvien iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä: miten itse yksinäisyys koetaan ja ilmaistaan sekä miten se kontekstualisoituu ajallisesti ja paikallisesti. Aineisto kerättiin paljolti etnografisen tutkimuksen antaman mallin mukaisesti yksilö- ja ryhmähaastatteluin sekä havainnoimalla. Analysointi tapahtui abduktiivista päättelyä hyödyntäen sekä Grounded Theorylle tyypillistä kategorisointia soveltaen.
Asukkaat kuvasivat yksinäisyyden kokemuksiaan vaihtelevasti ja rikkaasti. Yksinäisyys osoittautui hyvin yksilölliseksi, mutta samalla aikaan ja paikkaan sidoksissa olevaksi kokemukseksi. Palvelutaloympäristölle tyypillinen elämänrytmi ja toimintakäytänteet heijastuivat kokemuksiin. Yksinäisten aika oli jokseenkin tapahtumaköyhää, jonkin odottamista. Yksinäisyys oli sidoksissa vuorokaudenaikaan, viikonpäiviin ja vuodenaikoihin. Yksinäisyys kumpusi siitä, että palvelutaloasuntoa ei pidetty omana kotina, ei välttämättä edes kodinomaisena. Siellä jouduttiin viettämään pitkiä aikoja yksin eikä ulos päästy niin usein kuin olisi haluttu. Vuorovaikutus talon toisten asukkaiden kanssa oli toivottua vähäisempää, ja osa asukkaista koki itsensäkin näkymättömäksi.
Aikaan ja paikkaan sidotut yksinäisyyskokemukset ovat tärkeitä signaaleja, jotka tulisi ottaa huomioon palvelutaloasumisen viihtyvyyttä ja toimintaa suunniteltaessa. Yksinäisyyden ennaltaehkäisy ja interventiot ovat olennaisia.
