Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo muutosvoimana

Nuorten liikuntakulttuurit vammaisuuden lähtökohdasta

Authors

• Susan Eriksson
• Eero Saukkonen

Abstract

Katsauksessa tarkastellaan tutkimustiedon valossa millä tavoilla liikuntapoliittisten linjausten mukaiset yhdenvertaisuuden vaatimukset näkyvät vammaisten nuorten liikunnallisissa kulttuureissa. Siinä kysytään, millaisia muutoksen elementtejä vammaisten liikunnalliset harrastusmahdollisuudet ovat tuoneet nuorten liikuntakulttuureihin, ja miten syrjimättömyyden normit näkyvät niissä.

Vammaisten nuorten liikuntakulttuurit ovat ainutlaatuisia ja yhteisöllisyyden merkitys on niissä suuri. Joissakin urheilukulttuureissa kilpailullisuutta karnevalisoidaan, kun taas toisissa sen kautta lähennytään muita nuorten urheilukulttuureita. Yhteistä liikuntakulttuureille on se, että niiden kautta rakennetaan ja ylläpidetään myönteisiä identiteettejä. Hauskanpito, liikunnan ilo ja hulluttelu ovat niille tyypillisiä elementtejä ja siten ne ovat samankaltaisia kuin nuorisokulttuurit esimerkiksi liikunnan vaihtoehtolajeissa.

Liikunnallisten mahdollisuuksien ja käytäntöjen erillisyys kuitenkin ylläpitää eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa vammaisten nuorten ja muiden nuorten välillä. Inkluusion ja tasa-arvon vaatimukset ovat luoneet yhdenvertaisuutta myös liikuntakulttuureihin liikunnallisten käytäntöjen lisäämisen, lajivariaation monipuolistumisen ja esimerkiksi soveltavan liikunnan mahdollisuuksien myötä, mutta käytäntöjen erillisyyteen liittyvä rakenteellinen epätasa-arvo vallitsee edelleen.

Kulttuurisessa syvärakenteessa syyt epätasa-arvolle pohjautuvat ruumiillisen normaalisuuteen liittyvien käsitysten hallitsevuuteen urheilussa ja urheilukulttuureissa, joka vaikuttaa vammaisten henkilöiden asemaan perustavalla tasolla. Ideaalisen maskuliinisen ruumiillisuuden ja suorituskyvyn parametrit muokkaavat urheilusuoritusten mittaamisen käytäntöjä ja vaikuttavat myös vammaisurheiluun, sitä koskevaan ymmärrykseen ja asenteisiin.

Vammaisten nuorten välillä on kuitenkin huomattavia eroja liikunnallisen osallisuuden mahdollisuuksiin nähden. Lievemmin kehitysvammaisilla nuorilla on niitä enemmän, kun taas syvästi kehitysvammaiset nuoret jäävät kokonaan näkymättömiin esimerkiksi liikuntapoliittisissa linjauksissa. Liikunnallista kyvykkyyttä koskevan ymmärryksen laajentaminen toisi näiden nuorten osallisuutta näkyväksi.