”Mul riitti kerrottavaa, kokemuksista melodraamaa”

Kertomus, koherenssi ja kulttuurihyvinvointi rap-artisti Cheekin uranpäätöstrilogiassa

Authors

  • Anna Pakarinen Jyväskylän yliopisto, Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Abstract

Tutkin artikkelissani suomalaisen populaarikulttuurin suurimpiin ilmiöihin kuuluvan rap-artisti Cheekin uranpäätöstrilogian kertomuksia kulttuurihyvinvoinnin kontekstissa. Cheekin intermediaalinen uranpäätöstrilogia rakentuu usean eri ilmaisuvälineen vuorovaikutukselle ja koostuu kolmesta omaelämäkerrallisesta teoksesta: Alpha Omega -albumista (2015), JHT – musta lammas -kirjasta (Aaltonen 2016) ja Veljeni vartija -elokuvasta (Siili 2018). Tutkimustavoitteenani on selvittää, millaisia koherenssia rakentavia ja reflektoivia kertomuksia Cheekin sanoituksissa konteksteineen on ja millainen suhde niillä on kulttuurihyvinvointiin sekä mielenterveyden kulttuurisiin diskursseihin. Tutkimusmetodinani on koherenssin käsitteen ohjaama sanoitusten analyysi, jota kontekstoin dialogisissa teemahaastatteluissa Jare Tiihosen kanssa tuottamiini aineistoihin. Artikkelissani tarkastelen koherenssin rakentumista sekä uranpäätöstrilogian muodossa että sisällössä. Poeettisen tutkimuksen pohjalta avaan artikkelissani myös aikaisemman tutkimuksen tunnistamia näkökulmia räpin sovellettavuudesta nuoriso- ja mielenterveystyössä. Artikkelissani osoitan, että Cheekin uranpäätöstrilogia on kertomuksissaan omaleimaisesti koherenssia rakentava ja reflektoiva kokonaisuus, jonka ilmaisukeinot ja teemat havainnollistavat myös räpin taideterapeuttisia ulottuvuuksia tekijöiden ja vastaanottajien näkökulmista. Cheekin uranpäätöstrilogia tuottaa kulttuurisesti tärkeän diskurssin, jossa mielenterveyden käsitteleminen ja käsittäminen ei asetu tarkkarajaisiin kategorioihin. Samalla se viitoittaa jatkumoa, jossa räpin kertomukset toimivat alati monimuotoistuvana, kulttuurihyvinvointia tuottavana voimavarana nuorisokulttuurissa.

Asiasanat: koherenssi, rap, resilienssi, Cheek, kulttuurihyvinvointi

***

“I had so many stories to tell that I turned my experiments into a melodrama”: Narrative, coherence and cultural wellbeing in rap artist Cheek’s trilogy
Anna Pakarinen
The Finnish Journal of Youth Research
(Nuorisotutkimus) Vol 42 (1), 23–39

In this article, I explore the narratives in the trilogy that concluded the artistic career of rap artist Cheek. The trilogy consists of autobiographical works: the album Alpha Omega (2015), the book JHT – musta lammas (2016), and the film Veljeni vartija (2018). I aim to explore how these narratives and their poetics relate to cultural wellbeing and cultural discourses of mental health. I base my examination on an analysis of the lyrics and their contexts, following theories of coherence. I also contextualize my analysis by means of dialogical thematic interview material that I have co-produced with Jare Tiihonen, namely Cheek. The article shows that these narratives construct and reflect coherence in a unique way, both in form and content. In addition, the narratives demonstrate the therapeutic elements of rap that serve both artists and audiences alike. Cheek’s trilogy also highlights an important cultural discourse in which discussing and defining mental health does not fit into two categories of wellness or illness.
Keywords: coherence, rap, resilience, Cheek, cultural wellbeing

Section
Artikkelit

Published

2024-04-28

How to Cite

Pakarinen, A. (2024). ”Mul riitti kerrottavaa, kokemuksista melodraamaa”: Kertomus, koherenssi ja kulttuurihyvinvointi rap-artisti Cheekin uranpäätöstrilogiassa. Nuorisotutkimus-lehti, 42(1), 23–39. https://doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9145124