Katsojasta kanssatoimijaksi

Taiteilijapuheenvuoro esiintyvien esineiden praktiikasta

Kirjoittajat

• Riku Laakkonen

Abstrakti

Tässä puheenvuorossa käyn läpi omassa taiteellisessa työssäni tapahtuneita muutoksia suhteessa katsojan paikkaan kahden esimerkin avulla. Keskitän huomioni nukke- ja esineteatterin perimästä ponnistavien taiteellisten sovellusten avaamiseen. Toivon näin valaisevani työni tuomia muutoksia suhteessa katsojan asemaan. Olen tehnyt esittävää taidetta monenlaisissa ympäristöissä yhdessä ammattilaisten ja ei-ammattilaisten kanssa. Oma työhistoriani kertoo roolini muuttumisesta näyttelijä-esiintyjästä kohti fasilitoija-yhteisötaiteilijaa, ja esitykset ovat samalla muuttuneet katsojille valmiista kohti prosessuaalista yhdessä tekemisen tapaa, missä katsoja on muuttunut osallistujasta kanssatoimijaksi. En väitä, etteikö katsominen itsessään olisi aktiivista tekemistä, mutta toimiessani erilaisissa konteksteissa, ovat ne ja niissä kohtaamani ihmiset vaikuttaneet tekemisen tapaani. Katsojuuden pohtimista ovat edesauttaneet niin soveltavan teatterin opinnot kuin nukke- ja esineteatterin mahdollisuudet.

Ihmisten ihmisille esittämässä teatterissa esitystapahtumaan osallistuu kaksi ontologisesti samanlaista oliota. Kun katsomme nukke- tai esineteatteria katsojan osallistumisen aste kasvaa, koska katsomistapahtuman tulkintaan täytyy sisällyttää ontologisesti erilainen esiintyjä – nukke ja/ tai esine. Kun esiinnyn nukkeja ja/tai esineitä animoiden, niin pyydän katsojaa hyväksymään idean esineen/nuken toimijuudesta tai elollisuudesta teatteriesityksen kontekstissa ja näin mahdollisuudet siihen, kuka tai mikä voi olla toimija kasvavat.

Omiin pohdintoihini katsojuudesta ovat lisäksi vaikuttaneet maailmanlaajuinen taiteen sosiaalinen käänne, joka on haastanut teatterin yleisösuhdetta ja käsityksiä taideteoksen koskemattomuudesta sekä organisaatiot, joissa olen esityksiä tehnyt. Haluni tutkia ja artikuloida omaa työtäni on matkan varrella kasvanut, ja tällä hetkellä teen taiteellista väitöstutkimusta Tutkivan teatterityön keskuksessa, Tampereen yliopistossa. Väitöstutkimukseni hahmottelee esineteatteritaiteen uutta muotoa, joka haastaa perinteisiin esitysmuotoihin sisäänrakennetun ajatuksen katsojasta sekä konventionaalisen yleisösuhteen. Samalla se rakentaa uudenlaista suhdetta, jopa ruumiskumppanuutta esineen, esinettä animoivan (taiteilija) ja kanssa-animoijan (osallistuja- katsoja) välille. Tällainen ruumiskumppanuus vahvistaa kunkin osallistujan toimijuutta, ja samalla se muuttaa kanssa-animoijan suhdetta omaan toimijuuteensa. Tutkimuksessani minua kiinnostaa toimijuuden eri tasot ja asteet sekä se, mitä tapahtuu minun, kanssa-animoijan ja esineiden välillä.