Lisan koulusta Tieteiden taloksi

Kirjoittajat

  • Hannu Heikkilä

Avainsanat:

tieteelliset seurat, koulurakennukset,

Abstrakti

Säätytalon peruskorjauksen yhteydessä 1990-luvun alussa alkoi yhä useammin kuulua kannanottoja, etteivät tieteelliset seurat sopisikaan enää entistä ehompaan ja tiukempia turvatoimia edellyttävään Säätytaloon. Monivaiheisten ja värikkäiden neuvottelujen jälkeen valtioneuvosto teki kuitenkin kesällä 1991 Säätytalon käytöstä periaatepäätöksen, jonka mukaan taloa käytetään ensisijaisesti valtioneuvoston ja valtion muun keskushallinnon kokous- ja edustustilaisuuksiin. "Talon ensisijaisena valtion keskushallinnon ulkopuolisena käyttäjänä ovat tieteelliset seurat." Vuoden 1978 päätöksessä mainittuja huoneita ensimmäisessä kerroksessa ja pohjakerroksessa ei valtioneuvosto tieteellisille seuroille enää luovuttanut, mutta päätti niiden korvaukseksi osoittaa Kirkkokatu 6:n koulun. Koulukiinteistössä päätettiin tehdä seurojen toiminnan pohjalta suunniteltava peruskorjaus, jonka valmistelu "aloitetaan viipymättä".
Osasto
Muut

Julkaistu

1997-10-01

Viittaaminen

Heikkilä, H. (1997). Lisan koulusta Tieteiden taloksi. Tieteessä tapahtuu, 15(7). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58802