Monikulttuuristen suomenpuhujien variaation tutkimusta kielielämäkertahaastattelujen valossa
Abstrakti
Artikkelissa tarkastellaan variaatiota sellaisilta suomen kielen puhujilta, joiden vahvin tai ainoa äidinkieli ei ole suomi. Empiirisen tutkimuksen kohteena on ennen muuta se, miten tutkittavat puhuvat haastattelutilanteessa, mutta huomioita esitetään myös siitä, miten he kommentoivat omaa puhetapaansa variaation näkökulmasta. Teoreettis-metodisena tavoitteena on pohtia perinteisten variaationtutkimuksen menetelmien soveltuvuutta monikielisten puhujien kielellisen vaihtelun tarkasteluun. Aineistona on 25 Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen haastattelua. Tarkastelun kohteena on ollut ennen kaikkea informanttien variaatio 14 äänne- ja muotopiirteessä. Teoreettis-metodisesti tutkimus edustaa sosiolingvististä variaationtutkimusta, mutta siinä hyödynnetään myös monikielisten suomea koskevan tutkimuksen tuloksia.
Analyysin perusteella 25 puhujaa jakautuvat kolmeen ryhmään: yleiskieliset, voittopuolisesti puhekieliset, jotka erottuvat joidenkin yleiskielisten piirteiden perusteella, ja puhekieliset, jotka ovat sulautuneet omaan asuinympäristöönsä. Jokaisen ryhmän voi vielä jakaa kahtia: osalla monikulttuurinen tausta kuuluu puheesta, osan puheesta taas on vaikea erottaa muusta kuin korkeintaan ääntämyksestä, että suomi ei ole ensikieli tai ainoa äidinkieli. Yleiskielisyys sinänsä ei erota osaa monikielisiä muista suomenkielisistä puhujista, vaan yleiskielisyyden suurehko osuus ja se, missä piirteissä yleiskielisyyttä esiintyy. Enemmän monikielisestä taustasta kertoo kuitenkin esimerkiksi se, jos sanojen taivutuksen sijasta käytetään nominatiivia.
Koska valtaosa tutkittavista asuu pääkaupunkiseudulla, tiettyyn alueeseen assosioituvia murrevariantteja on vain harvoilla ja useimmat suosivat laajalti käytössä olevia eteläsuomalaisen puhekielen variantteja. Sulautuminen oman alueen puhekieleen on odotuksenmukaista etenkin niillä, jotka ovat asuneet Suomessa koko ikänsä tai ainakin varhaislapsuudestaan lähtien. Joillakin murteen käyttö on sidoksissa siihen, ettei asianomainen ole osallistunut suomen kielen opetukseen vaan on oppinut kieltä käytännössä.
Suomalaisen sosiolingvistisen variaation kuvaus on 2020-luvulla murroksessa, kun väestörakenteen muutokset ja kielten moninaisuus tarjoavat variaatiolle uudenlaisia vaihtoehtoja ja asettavat tutkijat uusien kysymysten eteen. Artikkelissa esitetäänkin, että sekä piirrevalikoimaa että analyysimenetelmiä tulisi monipuolistaa, kun tulevaisuudessa tutkitaan eritaustaisia suomenpuhujia.
Investigating variation of multicultural Finnish speakers in the light of linguistic life-story interviews
This article examines the variation of Finnish speakers whose strongest or only mother tongue is not Finnish. Empirical research focuses primarily on how the interviewees speak in an interview situation, but observations are also made on how they comment upon their own way of speaking from the perspective of variation. The theoretical-methodological aim is to consider how traditional methods of variation studies apply when investigating the linguistic variation of multilingual speakers. The data consists of 25 interviews from the project “Hundred Finnish Linguistic Life Stories”. The variation of all informants has been examined in the light of 14 phonological and morphological features, which have been the subject of numerous Finnish variation studies. The article also illustrates the variation of the six informants by means of other features too. Theoretically and methodologically, the study represents sociolinguistic variation analysis, but it also draws on the results of research into multilingual Finnish.
Based on the analysis, the informants can be divided into three groups: speakers favouring standard variants; those who use mostly non-standard variants but have some prominent standard variants; and speakers who have assimilated into their own residential environment and use non-standard variants. Each group can be further subdivided into those whose multicultural background is apparent in their speech and those whose speech (except pronunciation in some cases) does not reveal that Finnish is not their first or only mother tongue. It is not the use of standard variants per se which distinguishes multilingual Finnish speakers from other Finnish speakers, but the high proportion of standard variants and the features in which they use them. The use of the nominative instead of inflected forms is a stronger indicator of a multilingual background.
Since most of the respondents live in the Helsinki metropolitan area, few have dialectal variants associated with a particular region. Instead, most prefer variants used widely in Southern Finland. This assimilation to local varieties is to be expected, especially for those who have lived in Finland all their lives or at least since early childhood. For some, the use of a dialect is linked to the fact that the person concerned has not attended Finnish language classes but has learned the language practically.
