Suomen kielen monet merkitykset ja niiden rakentuminen kielielämäkertahaastatteluissa
DOI:
https://doi.org/10.23982/vir.147344Avainsanat:
kielielämäkerta, sosiolingvistiikka, monikielisyysAbstrakti
Artikkeli tarkastelee sitä, miten eritaustaiset suomalaiset kuvaavat suomen kielen merkitystä kielielämäkertahaastatteluissa. Analyysin kohteena ovat vastaukset yhteen haastattelukysymykseen (”Mitä suomen kieli merkitsee sinulle?”). Kyseessä on sosiolingvistinen kielielämäkertatutkimus. Aineistona ovat kaikki Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeessa tehdyt 131 haastattelua, joissa on haastateltu eritaustaisia 6–104-vuotiaita suomalaisia. Haastattelut on tehty suomeksi, ruotsiksi tai suomalaisella viittomakielellä, mutta haastateltavilla on lukuisia muitakin äidinkieliä. Eritaustaisten näkemyksiä tarkastellaan rinnakkain ja samalla pohditaan suomen kielen asemaa suhteessa tutkittavien muihin kieliin. Tutkimus perustuu laadulliseen analyysiin, jossa on pyritty tunnistamaan haastatteluissa toistuvia teemoja ja niitä kielellisiä keinoja, joilla kielen merkityksestä puhutaan. Analyysin työkaluina hyödynnetään Ramptonin käsitteitä asiantuntijuus (expertise), sitoutuminen (affiliation) ja periytyvyys (inheritance).
Ramptonin käsitteet tarjoavat toimivat työkalut, kun kuvattavana on kielielämäkertansa puolesta hyvin erilaisten suomalaisten suhde suomen kieleen. Analyysin perusteella aineistosta voi erottaa kaksi keskeistä lähestymistapaa suomen kielen merkitykseen: toiset pohtivat kielen merkitystä henkilökohtaisen tunnesuhteen kautta, toiset ensisijaisesti osaamisen näkökulmasta. Näkökulmat kietoutuvat toisiinsa sekä yksilön taustaan, kuten kielen periytyvyyteen. Vastaukset sisältävät niin henkilökohtaisia kuin yleisempiäkin pohdintoja. Vuorovaikutusta analysoimalla nähdään, miten merkitykset rakentuvat osallistujien yhteistyönä haastattelutilanteessa.
Suomen kieleen sitoutumista kuvataan paitsi erilaisten tunneilmausten kautta myös korostamalla kielen erityislaatuisuutta, vaikeutta tai uhanalaisuutta. Osalle suomi on ainoa tai ainakin selvästi vahvin ja ensimmäisenä opittu kieli, ja he saattavat siksi pitää sen osaamista itsestäänselvyytenä. Toisille suomen kielessä saavutettu asiantuntemus on ollut väylä kieliyhteisön jäsenyyteen. Tutkimuksen keskeinen havainto on se, että kielen periytyvyys ei ole tae siihen sitoutuneisuudesta, ei myöskään sitoutumisen edellytys. Analyysi myös osoittaa, että suomen kielen merkityksiä koskevissa diskursseissa on aiemmista tutkimuksista tuttua pysyvyyttä, mutta yksilön kohdalla nämä merkitykset voivat muuttua esimerkiksi muuttojen ja muiden elämänvaiheiden myötä.
The various meanings of Finnish and their construction in language biographical interviews
The article examines how Finns from diverse backgrounds describe the significance of the Finnish language in language biographical interviews. The analysis focuses on responses to one interview question (“What does the Finnish language mean to you?”). The data consists of all 131 interviews conducted in the project titled ‘One Hundred Finnish Linguistic Life Stories’, involving Finnish individuals from various backgrounds aged 6 to 104. The interviews were conducted in Finnish, Swedish, or Finnish Sign Language, but the interviewees have many other native languages as well. The central aim of the research was to examine language users with diverse linguistic backgrounds side by side and how they consider the status of Finnish in relation to their other languages. The study is based on qualitative analysis, aiming to identify recurring themes in the interviews and the linguistic means by which the significance of language is discussed. The analytical framework employs Rampton’s concepts of expertise, affiliation, and inheritance.
Rampton’s concepts provide effective tools for describing the relationship with Finnish among individuals whose language biographies vary greatly. Based on the present analysis, two main approaches to the significance of Finnish emerge: some reflect upon their relationship to Finnish through a personal emotional connection, while others focus primarily on language proficiency. These perspectives intertwine with the respondents’ individual backgrounds, such as the inheritance of languages. The responses include both personal and more general reflections. By analysing interaction, the study reveals how meanings are constructed collaboratively in the interview setting.
Commitment to Finnish is expressed not only in various emotional expressions but also by emphasising the language’s uniqueness, difficulty, or vulnerability. For some, Finnish is the only or clearly dominant language that they have learned first, and they may therefore consider proficiency in Finnish self-evident. For others, acquiring expertise in Finnish has been a pathway to membership of the language community. One of the study’s key findings is that linguistic inheritance does not guarantee affiliation with the language, nor is it a prerequisite for such commitment. The analysis also shows that discourses on the significance of Finnish contain familiar elements from previous research, but for individuals, these meanings may change through the course of their life due to events such as relocation or other transitions.
