Kokouskeskustelusta vastinetekstiksi: Yhteisen äänen rekontekstualisointi ja virkatekstin neuvoteltu omistajuus [From meeting interaction to a written rejoinder: Official text and recontextualisation of shared voice]
Abstrakti
Artikkelissa tarkastellaan kirjoitetun tekstin yhteistä työstämistä kaupunkiorganisaation kokouksessa, jossa työntekijöistä koostettu 20 hengen projektiryhmä valmistelee fasilitaattorin johdolla vastinetta kansalaisraadin julkilausumalle. Kokouksessa projektiryhmäläiset esittävät kirjausehdotuksia vastinetekstiin sisällytettävistä elementeistä, minkä jälkeen fasilitaattori tuottaa kirjausehdotuksiin nojautuvan ehdotuksen vastineen lopullisesta kirjauksesta.
Artikkeli keskittyy fasilitaattorin ehdotusvuoroon (44 kpl) ja tarkastelee etnometodologista keskustelunanalyysiä käyttäen sen erilaisia muotoiluja ja sitä, miten ne rekontekstualisoivat ryhmän yhteisen kannan kokouskeskustelusta kirjalliseen tekstidokumenttiin. Ensimmäisessä tapausryhmässä fasilitaattori tuottaa ehdotuksensa eli-alkuisen formuloinnin avulla ja abstrahoi näin itsestäänselvästi ryhmän yhteisen kannan projektiryhmäläisten aiemmista kirjausehdotuksista. Fasilitaattorin ehdotusvuoro toistaa yleensä vain tietyn ehdotuksen, mutta ehdotussekvenssin myötä se käsitteellistyy koko ryhmän kannaksi. Toisessa tapausryhmässä yhteisen kirjauksen rekontekstualisointi rakentuu kompleksisemmaksi, mikä johtuu ryhmäläisten välisestä erimielisyydestä tai konventionaalisen vuorovaikutusmallin rikkoutumisesta. Tällöin fasilitaattorin ehdotusvuoro on muotoiltu niin, että sen sidos aiempiin kirjausehdotuksiin rakentuu väljemmäksi. Keinoina tähän ovat esimerkiksi vaihtoehtokysymykset ja eli-alkuiset formuloinnit, jotka eivät toista suoraan aiempia kirjausehdotuksia. Kolmannessa tapausryhmässä fasilitaattori esittää puolestaan oman ehdotuksensa. Tällainen tilanne voi rakentua silloin, kun kirjauksessa on huomattu olevan jokin ongelma, jota ryhmäläiset eivät pysty ratkaisemaan. Tyypillisesti nämä koskevat tekstin kieliasua. Fasilitaattori voi tuottaa tällöin no voisko -alkuisen ehdotuksen, joka tarjoaa yhden kielentämisvaihtoehdon kirjaukselle, tai pitäiskö-alkuisen ehdotuksen, joka esittää tietyn ilmaisumuodon välttämättömäksi tekstin ymmärrettävyyden kannalta.
Artikkeli tuo ilmi, miten fasilitaattorin ehdotusvuorot ja niiden käsittely rakentavat osallistujille erilaisia omistajuuksia ja asiantuntijuuksia työstettävän tekstin suhteen. Ensisijaisesti ne kuitenkin vastuullistavat projektiryhmäläisiä tekstiin tulevien elementtien valinnasta ja siirtävät tekstin omistajuuden näin heille. Tällä tavoin ne myös sitouttavat ryhmäläisiä kollektiivisesti tekstin kuvailemiin työtehtäviin.
From meeting interaction to a written rejoinder: Official text and recontextualisation of shared voice
The article examines the shared construction of a written text at the meeting of a city organisation, where a project group of 20 employees led by the facilitator produce a rejoinder to the statement of the citizen jury. At the meeting, the project members present entry proposals concerning the elements that should be included in the text, followed by a proposal about the final entry based on the preceding entry proposals and produced by the facilitator.
The study focuses on the proposal turn of the facilitator (44 cases), and by using ethnomethodological conversation analysis as a method, examines different designs of this turn and the way in which they recontextualise a shared view of the project members from the meeting interaction within the text document. 1. In the first group, the facilitator produces her proposal as a formulation beginning with the turn-initial particle eli ‘so’, and by doing so, inevitably abstracts a shared view of the group from prior entry proposals. The facilitator’s turn typically repeats only the proposal of some group, but during the proposal sequence it becomes conceptualised as the view of the whole group. 2. In the second group, the recontextualisation of a shared entry becomes more complicated because of changes in the conventional interactional model of the activity or a disagreement between the project members. In these cases, the proposal turn of the facilitator is designed so that its connection to the preceding entry proposals is presented as less apparent. This is accomplished by using, for instance, polar questions and eli-formulations that do not directly repeat the previous entry proposals. 3. In the third group, the facilitator presents her own proposal. This kind of situation may take place if the participants notice a problem that cannot be resolved by the group members. Typically, such a problem is related to textual aspects of the entry. In this sequential position, the facilitator may produce a proposal beginning with a turn initial no voisko ‘well, could we’, thus offering one linguistic alternative for the entry, or a proposal beginning with a turn initial pitäiskö ‘should we’, therefore presenting a certain language form as necessary for the sake of the text’s comprehensibility.
The article shows how the facilitator’s proposal turns and their responses create different ownerships and expertise for the participants in terms of the text under construction. However, mostly they make the project members responsible for the text, and in doing so, shift the ownership of the text to them. In this way, they also commit the group members collectively to the work tasks described within the text.
