Jiddišistä ruotsin kautta suomeen: Helsingin juutalaisten kielenvaihdoista ja etnolekteistä [From Yiddish via Swedish to Finnish: On the language shifts and ethnolects of the Jewish community in Helsinki]
Abstrakti
Artikkelin tarkoituksena on kuvata sosiolingvistisestä näkökulmasta Helsingin juutalaisten kontakteja ja kielenvaihtoja ja analysoida joitakin juutalaisten etnolektisen puheen ilmiöitä. Artikkeli tarkastelee tätä kenttää etnolektin yleisten määritelmien sekä jiddišinjälkeisen juutalaisen etnolektin (Post-Yiddish Jewish Ethnolect) käsitteen valossa.
Artikkelin ensimmäinen osa tarkastelee Helsingin juutalaisen yhteisön muodostumista, juutalaisen yhteisön monikielisyyttä ja yhteisössä tapahtuneita kielenvaihtoja jiddiaistä ruotsin kautta suomeen. Myös venäjän, saksan ja (nyky)heprean kielellä on on ollut roolinsa yhteisön monikielisyydessä. Vastoin yleistä käsitystä, Helsingin juutalainen yhteisö säilytti jiddišin kielen verrattain pitkään ruotsin ja suomen rinnalla. Jiddišin kielellä oli tärkeä sija kulttuurielämässä sekä uskonnollisessa toiminnassa. Artikkeli pohtii myös eri tekijöitä, jotka johtivat lopulta jiddišin kielen syrjäytymiseen.
Artikkelin toinen osa tarkastelee lehdissä ja juutalaisissa revyyteksteissä esiintyviä vanhan juutalaisruotsin ja juutalaissuomen parodioita. Nämä osoittavat omalta osaltaan, että valtaväestöllä oli selvä kuva siitä, mitkä olivat juutalaisruotsin tai juutalaissuomen ominaispiirteet ja että Helsingin juutalaisten kielelliseen repertoaariin kuului jiddišinvaikutteinen varieteetti. Myös tänä päivänä on havaittavissa ryhmänsisäisessä kanssakäymisessä niin ruotsin kuin suomenkin kielessä erityinen etnolektinen rekisteri, jota voidaan käyttää tunnusmerkkisissä tilanteissa (marked situations). Tämä etnolektinen rekisteri esiintyy erityisesti tilanteissa, joissa etnisen ryhmäidentiteetin rooli on keskeinen. Artikkeli tarkastelee ilmiötä kirjallisten ja suullisten lähteiden avulla ja tuo esille sen keskeisiä piirteitä.
--
Abstract
This research examines the valency variation of Finnish meteorological verbs on a synchronic level with a view to assessing what kind of valency variation occurs with them and with which verbs such variation is possible. On a wider level, the aim is to examine the more common rules governing valency changes in general: what enables them and what controls the ways in which they occur? The texts used in this research come from the Language Bank Corpus, maintained by CSC the IT Centre for Science Ltd.
Analysis reveals that the possibilities for valency variation correlate with semantic verb groups. The use of meteorological verbs as one- or multi-place predicates together with referential subjects and/or objects is particularly common with precipitation verbs (e.g. sataa ‘to rain’, pyryttää ‘to snow [a blizzard]’, tuiskuta ‘to snow [in gusts]’), and less frequent with the verb tuulla ‘to blow, to be windy’, referring to the motion of air, and with verbs denoting stormy conditions (e.g. myrskytä ‘to be stormy’, salamoida ‘to flash [lightning]’, ukkostaa ‘to thunder’). Additionally, it is apparent that the valency variations are in no way random. The expression of the participants is governed by the prototypical semantic roles of the NPs’ designates. Of crucial importance is the matter of how the speaker conceptualises the role of the participant. The more like an agent the participant is perceived, the more likely it is to be expressed as a nominative subject (e.g. Pienet lumihiutaleet satavat tonttujen päälle ‘Small snowflakes fall on the elves’). The more features typical of the patient that the participant is perceived to have, the more likely it is to be expressed as a partitive or total object (e.g. Satoi tämäntalvisen ennätyksen ‘[It] snowed the most it has this winter’). When expressed in the partitive, however, the participants in an existential sentence do not have the prototypical features of the agent, while the typical features of the patient do not seem to fit them particularly well either (e.g. Sataa lunta ‘[It] is snowing’). Thus the data used in this study underlines the claim made in much research literature regarding the neutralisation of partitive NPs in existential sentences in the no-man’s-land between subject and object.
Some of the examples, found in the corpus data, recall the variation known as the active-stative system in linguistic typology, in which coding the only argument of an intransitive verb is not stable. Sometimes it is coded like the subject of a transitive verb (e.g. Pysyvä lumi sataa ‘Firm snow falls’), while in other instances it can be coded like the object of a transitive verb (e.g. Sataa pysyvän lumen, lit. ‘[It] falls firm snow’). The manner in which the speaker conceptualises the role of the participant governs the manner in which this participant is expressed. Finnish meteorological verbs thus provide typological linguistic research with new examples of instances in which the only participant of one-place verbs can be expressed as an object, even though the subject itself is missing.
The valency variation examined in this research opens up a dialogue between language and the mind. Valency variation is a sign of varying conceptualisation, and the choice of linguistic expression reveals the speaker’s perspective on the situation in question and its participants.
