Sääverbien syntaksia ja semantiikkaa: semanttiset roolit, osallistujien vaihteleva käsitteistäminen ja sääverbien vaihteleva valenssi. [The syntax and semantics of meteorological verbs...]
Abstrakti
Tutkimus käsittelee suomen sääverbien synkronisella tasolla vaihtelevaa valenssia pyrkien yhtäältä vastaamaan kysymykseen, millaista valenssivariaatiota sääverbien yhteydessä esiintyy ja minkä verbien kanssa se on mahdollista. Toisaalta tavoitteena on tutkia vaihtelevan valenssin yleisempiä säännönmukaisuuksia: mikä sen mahdollistaa ja mikä sen toteutumistapoja ohjaa? Tutkimuksessa käytetään aineistona Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n ylläpitämää Kielipankin korpusta.
Analyysi osoittaa, että valenssin varioimismahdollisuudet korreloivat semanttisten verbiryhmien kanssa. Sääverbien yksi- ja useampipaikkaista käyttöä referentiaalisten subjekti- ja objekti-NP:iden kanssa esiintyy erityisesti satamisverbeillä (esim. sataa, pyryttää, tuiskuta), harvemmin ilman liikettä ilmaisevalla tuulla-verbillä ja myrskyämisverbeillä (esim. myrskytä, salamoida, ukkostaa). Lisäksi käy ilmi, että sääverbien valenssinvaihtelu ei ole sattumanvaraista. Sitä ja osallistujien ilmaisua ohjaavat NP:iden tarkoitteiden prototyyppiset semanttiset roolit. Ratkaisevaa on se, millaiseksi puhuja osallistujan roolin hahmottaa ja millaisena hän osallistujan esittää. Mitä agenttimaisemmaksi osallistuja hahmotetaan, sitä todennäköisemmin se ilmaistaan nominatiivisubjektina (Pienet lumihiutaleet satavat tonttujen päälle). Mitä enemmän tyypillisiä patientin piirteitä osallistujalla hahmotetaan olevan, sitä todennäköisemmin se ilmaistaan partitiivi- tai totaaliobjektina (Satoi tämäntalvisen ennätyksen). Eksistentiaalilauseiden partitiivissa ilmaistuja osallistujia sen sijaan eivät koske mitkään prototyyppiset agentin piirteet ja tyypilliset patientinkaan ominaisuudet eivät niihin kovin hyvin sovi (Sataa lunta). Tämänkin tutkimuksen aineisto tuo siten esille tutkimuskirjallisuudessa esitetyn toteamuksen eksistentiaalilauseiden partitiivi-NP:iden neutraalistumisesta subjektin ja objektin välimaastoon.
Osa korpusesimerkkien kielellisestä variaatiosta muistuttaa kielitypologiassa statiivi–aktiivi-järjestelmäksi kutsuttua roolienmerkintäjärjestelmän variaatiota, jossa intransitiivisten verbien ainoan argumentin koodaus ei ole stabiili. Joskus se koodataan kuten transitiivisten verbien subjekti (Pysyvä lumi sataa), joskus kuten transitiivisten verbien objekti (Sataa pysyvän lumen). Se, millaiseksi puhuja osallistujan roolin käsitteistää, ohjaa osallistujan ilmaisua. Suomen sääverbiaineisto tarjoaa siten kielitypologisellekin tutkimukselle uudenlaisia esimerkkejä yksipaikkaisten verbien ainoan täydennyksen tunnusmerkittömästä ilmaisusta, siitä, millaisissa tapauksissa verbien kuvaamien tilanteiden ainoa osallistuja voidaan ilmaista objektina, vaikka subjekti puuttuu.
Tutkimuksessa käsitelty valenssivariaatio avaa näkökulman kielen ja mielen vuoropuheluun. Vaihteleva valenssi on merkki vaihtelevasta käsitteistyksestä, ja valittu kielellinen ilmaus välittää puhujan näkökulman tilanteeseen ja sen osallistujiin. Valenssivariaatio osoittaa, kuinka kieli on riippuvainen ihmisen käsitteistyksestä.
---
The syntax and semantics of meteorological verbs: semantic roles, the varying conceptualisation of participants, and the varying valency of meteorological verbs
This research examines the valency variation of Finnish meteorological verbs on a synchronic level with a view to assessing what kind of valency variation occurs with them and with which verbs such variation is possible. On a wider level, the aim is to examine the more common rules governing valency changes in general: what enables them and what controls the ways in which they occur? The texts used in this research come from the Language Bank Corpus, maintained by CSC – the IT Centre for Science Ltd.
Analysis reveals that the possibilities for valency variation correlate with semantic verb groups. The use of meteorological verbs as one- or multi-place predicates together with referential subjects and/or objects is particularly common with precipitation verbs (e.g. sataa ‘to rain’, pyryttää ‘to snow [a blizzard]’, tuiskuta ‘to snow [in gusts]’), and less frequent with the verb tuulla ‘to blow, to be windy’, referring to the motion of air, and with verbs denoting stormy conditions (e.g. myrskytä ‘to be stormy’, salamoida ‘to flash [lightning]’, ukkostaa ‘to thunder’). Additionally, it is apparent that the valency variations are in no way random. The expression of the participants is governed by the prototypical semantic roles of the NPs’ designates. Of crucial importance is the matter of how the speaker conceptualises the role of the participant. The more like an agent the participant is perceived, the more likely it is to be expressed as a nominative subject (e.g. Pienet lumihiutaleet satavat tonttujen päälle ‘Small snowflakes fall on the elves’). The more features typical of the patient that the participant is perceived to have, the more likely it is to be expressed as a partitive or total object (e.g. Satoi tämäntalvisen ennätyksen ‘[It] snowed the most it has this winter’). When expressed in the partitive, however, the participants in an existential sentence do not have the prototypical features of the agent, while the typical features of the patient do not seem to fit them particularly well either (e.g. Sataa lunta ‘[It] is snowing’). Thus the data used in this study underlines the claim made in much research literature regarding the neutralisation of partitive NPs in existential sentences in the no-man’s-land between subject and object.
Some of the examples, found in the corpus data, recall the variation known as the active-stative system in linguistic typology, in which coding the only argument of an intransitive verb is not stable. Sometimes it is coded like the subject of a transitive verb (e.g. Pysyvä lumi sataa ‘Firm snow falls’), while in other instances it can be coded like the object of a transitive verb (e.g. Sataa pysyvän lumen, lit. ‘[It] falls firm snow’). The manner in which the speaker conceptualises the role of the participant governs the manner in which this participant is expressed. Finnish meteorological verbs thus provide typological linguistic research with new examples of instances in which the only participant of one-place verbs can be expressed as an object, even though the subject itself is missing.
The valency variation examined in this research opens up a dialogue between language and the mind. Valency variation is a sign of varying conceptualisation, and the choice of linguistic expression reveals the speaker’s perspective on the situation in question and its participants.