Nuorten aikuisten kyky määritellä sanojen merkityksiä
Abstrakti
Artikkelissa tarkastellaan nuorten aikuisten kykyä määritellä sanojen merkitystä. Aineistona on runsas tuhat määritelmää yhdeksästä yleisestä suomen kielen sanasta (ajatella, esine, itkeä, juosta, kansi, polvi, pöytä, reuna, silmä), jotka edustavat sekä substantiiveja että verbejä. Testisanat vaihtelevat konkreettisuusasteeltaan ja edustavat erilaisia semanttisia luokkia. Koehenkilöinä on 121 äskettäin ylioppilastutkinnon suorittanutta nuorta aikuista, jotka osallistuivat suomen kielen pääsykokeeseen. Sanamääritelmällä on tavoitemuoto. Määritelmien oletetaan noudattavan muodoltaan kiteytynyttä ja semanttisesti sopivan spesifiä ns. reaalimääritelmää, jonka rakenne on ”X on Y, jossa on Z”. Nuorten kirjoittamia ns. arkimääritelmiä verrattiin reaalimääritelmän tavoitemuotoon ja erikseen analysoitiin määritelmämuoto, se semanttinen luokka, johon X luettiin, sekä ne piirteet, joilla X erotettiin muista luokkaan Y kuuluvista jäsenistä. Lisäksi arvioitiin määritelmien onnistuneisuus. Tulosten mukaan substantiivit on helpompi määritellä kuin verbit, ja toisaalta konkreettisiin tarkoitteisiin viittaavat sanat on helpompi määritellä kuin abstrakteihin. Keskeisen tärkeä on kuitenkin kuvitteellisuus, ja nuoret aikuiset pyrkivät korostamaan sanamääritelmissään ajallis-paikallisia – ekstensionaalisia – ominaisuuksia sanan semanttisesta luokasta riippumatta. Näin määritelmien yleistystaso on helposti liian matala. Koehenkilöistä jäi keskimääräisen osaamisen alapuolelle n. 20 prosenttia ja vain muutama onnistui oikein hyvin. Suurimmalla osalla koehenkilöistä määritelmissä oli sekä muodon että sisällön suhteen suuria ongelmia. Osaamisongelmia oli enemmän kuin ns. varioivan kompetenssin käsitteen mukaan pitäisi olla. Tilastoanalyysissa koehenkilöiden semanttisen analyysin kykyä selitti parhaiten menestyminen pääsykokeen morfosyntaktisissa kielioppitehtävissä, ts. kielitieto. Ylioppilastutkinnon äidinkielen arvosana ei selittänyt tuloksia.
The definitional skills of young Finnish adults
The article examines the deep word knowledge and analytical skills of young Finnish adults with regard to a definition task. The words in question were nine frequently used Finnish words, both nouns and verbs, concrete and abstract, and representing different semantic classes. The participants were 121 young adults with a high-school background. The test was part of an entrance examination to the Finnish-language department of a Finnish university. Every test word was given using a formal definition of the Aristotelian type, i.e. comprising two essential elements: genus proximum and the differentiae (e.g. X is a Y which has Z). The definitions written by the participants were compared to the formal model and scored according to the type of structural features (e.g. only Y, clauses or definiens), genus proximum (e.g. unspecific, synonym or specific) and the amount and type of differentiating features in the definition. The test also featured a holistic evaluation. The results largely adhered to the above hypothesis: nouns were easier than verbs, concrete words easier than abstract, semantic classes with hyponyms easier than classes with meronyms. However, verbs with many perceptual features (e.g. run) were easier than abstract verbs (think) or meronyms (lid, edge). The main result was that young Finnish adults relied on perceptual – extensional – features instead of intentional ones and consequently their definitions were not general enough to include all the relevant features of the words defined. Approximately 20 % of the participants gave below-average responses, and only a few of them did very well. Most of the definitions were deficient either in terms of formal or semantic features. Statistically the results were best explained by the morphosyntactic test of the entrance examination and not by the matriculation examination itself.
