Sinä, konteksti ja monitulkintaisuus
Yksikön 2. persoonan viittaussuhteista arkikeskustelussa
Abstrakti
Artikkeli käsittelee yksikön 2. persoonan viittauksia suomenkielisissä arkikeskusteluissa. Aihetta lähestytään tarkastelemalla rinnakkain deiktisesti spesifejä, yhteen tiettyyn vastaanottajaan viittaavia yksikön 2. persoonan muotoja ja yksikön 2. persoonan viittaussuhteiltaan avoimia esiintymiä, joissa yksikön 2. persoona ei viittaa ainoastaan yhteen vastaanottajaan vaan laajemmin. Artikkelin tavoitteena on kuvata yksikön 2. persoonan käytön variaatiota viittaussuhteiden näkökulmasta, tarkastella, kuinka viittaussuhteet rakentuvat osana vuorovaikutuksessa meneillään olevaa toimintaa, ja hahmotella yksikön 2. persoonan avointen viittausten erityispiirteitä suhteessa deiktisesti spesifeihin viittauksiin. Tutkimuksen näkökulma on vuorovaikutuslingvistinen, mutta siinä hyödynnetään myös kognitiivisen kieliopin käsitteistöä. Aineisto koostuu 11,5 tunnista videoituja kahden- ja monenkeskisiä kasvokkaiskeskusteluja. Analyysia varten kerätty aineistokokoelma kattaa 1 035 puheenvuoroa, jotka sisältävät yhden tai useamman yksikön 2. persoonan esiintymän. Analyysissa on käytetty keskustelunanalyyttistä menetelmää.
Yksikön 2. persoonan deiktisesti spesifit viittaukset ovat aineistossa huomattavasti yksikön 2. persoonan avoimia viittauksia yleisempiä. Deiktisesti spesifit viittaukset esiintyvät tavallisimmin vakiintuneen vierusparin muodostavissa keskustelun toiminnoissa, kuten kysymyksissä ja pyynnöissä, sekä kuvailevissa tai kantaa ottavissa vuoroissa, jotka kohdistuvat tiettyyn osanottajaan tai tämän toimintaan. Avoimet viittaukset puolestaan ovat tyypillisiä kerrontasekvensseissä, joissa jaetaan kokemuksia, arvioidaan asioita ja asiaintiloja sekä kuvataan hypoteettisia tilanteita. Avoin viittaus sijoittuu useimmiten sellaiseen kohtaan kerrontajaksoa, jossa havainnollistetaan jotakin aiemmin esillä ollutta ja annetaan siitä esimerkki. Artikkelissa osoitetaan, että siinä missä deiktisesti spesifit yksikön 2. persoonan viittaukset yksilöivät yhden tietyn osanottajan, avoimet yksikön 2. persoonan viittaukset viittaavat yksittäisten tarkoitteiden sijaan pikemminkin kokemuksiin taikka tietyssä tilanteessa tapahtuneeseen tai mahdolliseen toimintaan.
Tulokset osoittavat, että persoonaviittaus on aina osa laajempaa keskustelussa tapahtuvaa toimintaa ja tällaisena se jäsentää myös puhetilannetta ja sen osallistumiskehikkoa. Yksikön 2. persoonan deiktisesti spesifit viittaukset siirtävät useimmiten vuoron yhdeltä puhujalta toiselle, kun taas yksikön 2. persoonan avoimella viittauksella voidaan nostaa tietty kokemus yhteisen tarkastelun kohteeksi ja tarjota sitä muille osanottajille tunnistettavaksi ja mahdollisesti myös samastuttavaksi.
Sinä ‘you’, context, and ambiguity: Second-person singular reference in everyday Finnish conversation
This article examines the second-person singular reference in everyday Finnish conversation. Second-person singular forms are primarily used to refer to the addressee, but they can also be employed to create open reference, so that they do not refer exclusively to the addressee, but rather are more generic in their sphere of reference. The aim of the article is to describe the variation in the usage of second-person singular forms in Finnish conversations from the point of view of reference, and to analyse the special characteristics of open second-person singular reference forms in contrast to deictically specific ones. The study adopts the framework of interactional linguistics, supplemented by cognitive grammar. The data employed in the study consists of approximately 11.5 hours of video recordings of everyday face-to-face conversation in Finnish.
In the data, deictically specific second-person singular forms are the most frequent. They occur in the first turns of adjacency pairs like questions or requests, as well as in such turns that describe or evaluate the addressee or her actions. Open second-person singular forms are less frequent, but they are typical in sequences that involve evaluation, accounts of personal experience, and the description of hypothetical states of affairs. In such sequences, the open second-person singular is frequently used to exemplify concrete action in a specific situation. The article shows that while deictically specific second-person singular forms refer to a particular individual, open secondperson singular forms refer to a specific state of affairs on a general level or identify a certain experience.
The results of the study highlight the fact that creating personal reference is always part of a wider sequential action and can be used to modify the participation framework of the speech situation. Deictically specific second-person singular reference forms are typically used for selecting a particular party to produce the next turn, whereas the second-person singular with open reference is often employed in the course of interaction to establish beliefs and experiences that are construed as mutual and potentially shared.
