Suomen etymologisesti läpinäkymätöntä vesistönimistöä [Etymological opacity in Finnish hydronyms]
Abstrakti
Artikkelissa käsitellään joitakin Suomen nimistön hydronyymejä, joiden kielellinen alkuperä on tähänastisessa tutkimuksessa jäänyt selvittämättä. Kahdeksankymmenenviiden Suomen suurimman järven nimistä noin 25 prosenttia on Suomalaisen paikannimikirjan mukaan opaakkeja. Osalla hämäristä hydronyymeistä on kuitenkin vastineita Pohjois- ja Keski-Venäjällä.
Joidenkin hydronyymien etymologia voidaan määritellä vesien säännöllisen topografian pohjalta. Sellaisia ovat kannaksiin ja vetotaipaleisiin liittyvät nimet, jotka voidaan palauttaa kantauralin tasossa asuun *ukti̮. Sama koskee lyhyitä välijokia, joiden nimet Keski- ja Pohjois-Venäjällä esiintyvät asussa veksa. Tätä vastaa komin sana vis ’välijoki’. Komin sana voidaan palauttaa varhaisempaan asuun *viksa. Molemmilla näillä on vastineita Suomen nimistössä. Suomessa esiintyy myös nimikannat, jotka palautuvat asuihin *sont(V) > suont- ja ?*käme > kemi. Kaikkien näiden levintä vastaa melko tarkasti niin sanotun itäisen tekstiilikeramiikan levintää.
Suomessa on muutamia -(V)ri-loppuisia järvennimiä, joiden nimikantoja ei voi johtaa tunnetuista uralilaisista kielistä, kuten Inari ~ Indiager (1799), Ähtärinjärvi < *Ätsäri ja mahdollisesti myös Koitere. Kuitenkin -(V)ri-aineksen voi katsoa juontuvan jonkin länsiuralilaisen kielen sanasta ’järvi’. Vaikuttaa siltä, että nimikanta on varhaisempi ja jälkikomponentti myöhemmin lisätty. Näin ollen epäuralilainen paleoeurooppalainen nimistö edustaisi vanhinta kerrostumaa, jonka päälle on syntynyt uralilainen kerrostuma. Uralilaisten nimikantojen taustalla olevia sanoja ei kuitenkaan voi vaikeuksitta palauttaa myöhäiskantasuomeen tai kantasaameen. Tämän tyyppisiä nimiä ei myöskään esiinny mordvalaisalueilla. Sen sijaan ne ovat yleisiä Jaroslavlin, Kostroman ja Vologdan alueilla. Siksi näiden nimien taustalla ollutta kieltä kutsutaan artikkelissa x-kieleksi, jonka katsotaan edustaneen länsiuralilaista pohjoista murretta. Puhujat ilmeisesti kuuluivat johonkin tekstiilikeramiikkaa käyttäneeseen väestöryhmään.
Artikkelin keskeisin tutkimustulos on se, että Suomessa esiintyy johonkin sellaiseen uralilaiseen kieleen perustuvaa vesistönimistöä, jolla on jatkuvuus Suomesta pääasiassa Karjalan ja Vologdan alueen kautta aina Kostroman Volgalle. Nimistön taustalla oleva kieli ei ole vaikeuksitta palautettavissa myöhäiskantasuomeen eikä kantasaameen. Maantieteellinen levintä osoittaa, ettei edellä esitetyn kaltaista nimistöä esiinny Suomen länsi- tai etelärannikolla, Virossa eikä nykyisillä historiallisesti tunnetuilla mordvalaisalueilla. Näin ollen se on levintänsäkin puolesta vaikeasti yhdistettävissä niin itämerensuomeen, saameen kuin mordvaankin.
---
Etymological opacity in Finnish hydronyms
The article examines a number of Finnish hydronyms whose linguistic origins have hitherto been left unexplored in extant research. Of the eighty-five largest lakes in Finland, at least around twenty-five percent are considered opaque by Suomalainen paikannimikirja. Some of the more obscure hydronyms, however, are equivalent to hydronyms in Northern and Central Russia.
The etymology of certain hydronyms can be defined according to the regular topography of bodies of water. Examples of this phenomenon are names associated with isthmuses and tracks for dragging boats over a neck of land that can be traced back to the Proto-Uralic form *ukti̮. The same applies to short tributaries, connecting two bodies of water whose names appear in Northern and Central Russia in the form veksa, which in turn is equivalent to the Komi word vis ‘tributary’ (Finnish: ‘välijoki’). This Komi word can be extrapolated from the earlier form *viksa. Both these words have equivalents in Finnish hydronymy. Finnish names often have stems that can be traced back to the forms *sont(V) > suont- and ?*käme > kemi. The spread of these stems follows rather closely the westward path of Eastern Textile Ceramics.
Finnish features a number of lake names ending in -(V)ri whose stems cannot be derived from any known Uralic languages, including Inari ~ Indiager (1799), Ähtärinjärvi < *Ätsäri and also possibly Koitere. Nonetheless, the particle -(V)ri can be seen to arise from a Western Uralic form of the word järvi ‘lake’. It would appear that the stem of names existed much earlier and that other components were added at a much later stage. Thus, non-Uralic Paleo-European nomenclature represents the earliest linguistic layer, upon which the Uralic layer has subsequently formed. However, the process of retracing the words behind Uralic place names back to their forms in later Proto-Finnic or Proto-Sámi is not without its difficulties. Words of this kind do not appear in the Mordvinic language regions, but are common in Yaroslavl, Kostroma and Vologda oblasts. For this reason, the language behind these place names is in the article referred to as language x, denoting a northern dialect of a Western Uralic language. The speakers of this language are assumed to have belonged to a group of people having used Textile Ceramics.
The central conclusion presented in this article is that there exists in Finland stems of hydronyms based around some form of Uralic language, appearing across an area stretching from Finland all the way to the Volga at Kostroma, primarily via Karelia and Vologda. The language behind these hydronyms cannot easily be retraced to later Proto-Finnic or Proto-Sámi. The geographical spread of these names demonstrates that hydronyms of the type presented in the article do not appear along the western or southern coasts of Finland, in Estonia or in regions where one of the Mordvinic languages has historically been spoken. Such geographical spread makes it hard to link these place names to the Balto-Finnic, Sámi or Mordvinic languages.
