Tiedon rajat ja vuorovaikutus. Toteamukseen tai vaihtoehtokysymykseen vastaavat VOI OLLA -rakenteet [On the limits of knowledge. Responding to an assertion or a polar question with VOI OLLA ‘(it) may be’ structures]
Abstrakti
Artikkeli tarkastelee toteamukseen tai vaihtoehtokysymykseen vastaavia VOI OLLA -rakenteita voi olla, se voi olla, voi se olla ja voihan se olla. Toteamuksella tarkoitetaan kannanottoa tai väitettä. Tarkastellut VOI OLLA -lausumat ilmaisevat, että toteamuksessa tai vaihtoehtokysymyksessä esitetty propositio pitää mahdollisesti paikkansa. Ne siis projisoivat jatkumon, jonka toisessa päässä on myöntö ja toisessa kielto, ja asemoivat lausujansa näkemyksen kotekstissa ilmaistusta propositiosta näiden kahden ääripään välille, ei kielloksi mutta ei selväksi myönnöksikään. Tällaisen toiminnon vuorovaikutustehtävänä voi olla niin vuorovaikutuksen sujuvan jatkumisen edistäminen kuin erimielisyyden esittämistä edeltävän heikon myönnön ilmaiseminenkin. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, että tarkasteltujen lausumien muotorakenteen erot ovat vuorovaikutuksen kannalta merkittäviä ja että tästä syystä niitä on syytä pitää eri konstruktioiden toteutumina.
VOI OLLA -rakenteiden välistä valintaa tiettyyn käyttökontekstiin ohjaavat muun muassa käytön sekventiaalinen konteksti (onko puhuja kutsuttu esittämään arvionsa vai ei), puhujan episteeminen pääsy (tai sen puute) puheenalaiseen asiaan sekä se, onko puhuja tuottamassa laajemman vuoron kuin pelkän mahdolliseksi myönnön. voi olla -lausumia käytetään sekventiaalisessa kontekstissa, jossa puhuja on kutsuttu esittämään arvionsa puheenalaisesta asiasta. Ne implikoivat lausujansa episteemistä pääsyä puheenalaiseen asiaan ja ilmaisevat, että edellisen puhujan esittämä propositio pitää mahdollisesti paikkansa. se voi olla -lausumia puolestaan käytetään usein sekventiaalisessa kontekstissa, jossa arvion esitys on puhujan oma aloite. Ne implikoivat joko sitä, ettei puhujalla ole itsenäistä episteemistä pääsyä puheenalaiseen asiaan, tai sitä, että puhujan näkökulma puheenalaiseen asiaan poikkeaa edellisen puhujan näkökulmasta. voi se olla ja voihan se olla -lausumat projisoivat laajemman vuoron kuin pelkän mahdolliseksi myönnön. voi se olla -lausumat vahvistavat edellisen puhujan esittämän proposition mahdollisesti paikkansapitäväksi, ja niihin liittyy tyypillisesti laajennus, joka rajaa tehtyä myöntöä jollakin tapaa. voihan se olla -lausumat eivät vahvista edellisen puhujan propositiota vaan esittävät pikemminkin lausujansa varauksellisen arvion sen paikkansapitävyydestä. Niitä seuraa usein erimielisyyden ilmaisu.
Tutkimus soveltaa keskustelunanalyysin ja konstruktiokieliopin metodeja. Aineistona on videoituja ja äänitallennettuja arkisia keskustelutilanteita, videoituja institutionaalisia tilanteita sekä chat-keskusteluja. Tutkimus osoittaa, että muodoltaan läheisten konstruktioiden tutkimisessa vuorovaikutuksen yksityiskohtainen analyysi voi tarjota näkemyksiä, joiden perusteella muutoin ehkä saman konstruktion muotovarianteiksi tulkittavat rakenteet ovat erotettavissa toisistaan.
---
On the limits of knowledge. Responding to an assertion or a polar question with VOI OLLA ‘(it) may be’ structures
The article examines structures, used to respond to assertions or polar questions, employing VOI OLLA ‘(it) may be’. The structures examined here are voi olla, se voi olla, voi se olla and voihan se olla [all meaning roughly ‘it may be’]. In this article, the term ‘assertion’ designates an assessment or claim. The VOI OLLA examples used in the present study express that the proposition at the heart of the assertion or polar question may possibly be true. In other words, they project a continuum, at one end of which is the affirmative and at the other the negative, and position the speaker between these two extremes as regards the asserted proposition; the speaker’s position is not negative, but neither is it entirely affirmative. As an act of interactive agency, such a response may both foster the smooth continuation of the interaction and represent the weak affirmation that foreshadows disagreement. The objective of this research is to demonstrate that the formal structure of the utterances examined is significant as regards their function in interaction and that, for this very reason, they should be considered to be realisations of different constructions.
The choice between different VOI OLLA utterances for specific contexts is guided by, for instance, the sequential context of their usage (i.e. has the speaker been asked to provide an evaluation or not), the speaker’s epistemic access (or lack thereof) to the matter at hand, whether the speaker is about to produce a lengthier turn than simply stating his/her potential affirmation. voi olla utterances are used in a sequential context, in which the speaker has been invited to provide an evaluation of the matter at hand. These utterances imply that the speaker has epistemic access to the matter at hand and express the fact the assertion posited by the previous speaker may possible be true. se voi olla utterances, on the other hand, are often used in a sequential context in which it is the speaker’s own initiative to present such an evaluation. These utterances imply either that the speaker does not have independent epistemic access to the matter at hand or that the speaker’s perspective on the matter at hand differs from that of the previous speaker. Both voi se olla and voihan se olla utterances project a broader turn than one of mere potential affirmation. voi se olla utterances affirm the proposition presented by the previous speaker as being possibly true, and such utterances generally expand their scope to qualify the speaker’s affirmation in some way. voihan se olla utterances do not affirm the previous speaker’s assertion but serve to present the speaker’s wary evaluation of the possible veracity of the assertion. Such utterances are generally followed by the expression of a difference of opinion.
This research applies the methods of conversation analysis and construction grammar. The corpus of material consists of video and audio recorded everyday conversational situations, videoed institutional situations and chat conversations. The research demonstrates that, in examining constructions with very similar formal structures, a detailed analysis of the given interaction can provide perspectives that help to differentiate structures that may otherwise be interpreted as merely formal variants of one and the same construction from one another.
