Elinikäisestä kasvajasta kykypääomakoneeksi

Elinikäinen oppiminen yrittäjämäisen talouden aikakaudella

• Heikki Kinnari Turun yliopisto https://orcid.org/0000-0002-2323-4702

DOI: https://doi.org/10.33336/aik.100535

Avainsanat: elinikäinen oppiminen [http://www.yso.fi/onto/yso/p6262], hallinta [http://www.yso.fi/onto/yso/p506], subjetivaatiotavat, kompetenssi, avaintaidot

Abstrakti

Elinikäistä oppimista on pidetty ratkaisuna väestön ikääntymiseen, teknologian kehittymiseen, globalisaatioon ja yhteiskunnan muutokseen liittyviin haasteisiin 1960-luvulta lähtien. Vaikka ongelmat ovat pysyneet samankaltaisina, niiden ratkaisut ja samalla elinikäisen oppimisen sisältö ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa merkittävästi. ’Elinikäinen oppiminen’ on poliittinen käsite, jonka sisältö kytkeytyy yhteiskuntapolitiikkaan ja määrittelijätahoon. Elinikäisen oppimisen politiikka tavataan jakaa kolmeen vaiheeseen: humanistiseen, talouden ja ”pehmeän” talouden sukupolveen. Tarkastelen kolmen ylikansallisen organisaation, Unescon, Euroopan unionin ja talouden ja kehityksen yhteistyöjärjestön OECD:n 2000-luvun elinikäisen oppimisen politiikkaa. Tutkimusaineisto kattaa 14 dokumenttia vuosilta 2005–2018. Näkökulma on hallinnananalyyttinen. Foucault’laisen diskurssianalyysin ja kriittisen politiikka-analyysin keinoin selvitän, millaista ihmisten ja miten järjestöjen politiikassa rakennetaan. Tutkimuksessa sovelletaan uudella tavalla foucault’laisia subjektivaatiotapoja koulutuspoliittisen tekstin analysoinnissa. Analyysissä keskitytään yrittäjämäisen talouden sukupolveen. Elinikäisen oppimisen yrittäjämäistyminen saa sisältönsä muuntuneen uusliberalismin laajentuneesta inhimillisen pääoman käsitteestä ja kompetenssipohjaisesta standardoinnista. Vallitsevassa poliittisessa rationaliteetissa korostunut yrittäjyyden eetos ja yrittäjyyskasvatuksen läpilyönti heijastuvat myös elinikäisen oppimisen politiikkaan.