Jatkuva oppiminen

organisoituminen kokemuksen ja kontekstin suhteena

• Esa Poikela Tampereen yliopisto

DOI: https://doi.org/10.33336/aik.96933

Avainsanat: kansanvalistus [http://www.yso.fi/onto/yso/p21207], behaviorismi [http://www.yso.fi/onto/yso/p7697], oppimiskäsitykset [http://www.yso.fi/onto/yso/p6332], elinikäinen oppiminen [http://www.yso.fi/onto/yso/p6262], kognitiivinen oppimiskäsitys,

Abstrakti

Aikuiskoulutusta koskevassa keskustelussa on Suomessa suhteellisen lyhyen ajan kuluessa käyty läpi kolme toisistaan laadullisesti eroavaa vaihetta.
1970-luvulla vanhan kansansivistysopin läpi murtautui työn ja koulutuksen ristisiitoksena syntynyt koulutusteknologinen ajattelutapa, jonka mukaan tietoa pyrittiin tehokkaasti paketoimaan sitä tarvitseville.
1980-luvulla puhe koulutusteknologiasta vaimeni ja sen sijaan alettiin keskustella (myös kokeilla käytännössä) kognitiiviseen kurssididaktiikkaan ja toiminnan teorian didaktisiin sovelluksiin perustuvien mallien pohjalta. Rajaa vedettiin ennen muuta behavioristisen ja kognitiivisen oppimiskäsityksen välille. Ongelmaksi jäi kuitenkin kumpaankin käsitykseen sisältyvän hallinnollisen ja didaktisen rationalismin ylittäminen, jopa siinä määrin, että kriittisimmät arvostelijat pitävät kognitiivista didaktiikkaa pelkkänä koulutusteknologian laajentamisena.
1990-luvun keskustelun fokuksessa on elinikäinen kasvatus ja oppiminen, jota sävyttävät yhtäältä yksilön oppimiskyvyn psykologiset lähtökohdat ja toisaalta oppimista sääntelevät rakenteelliset, kulttuuriset, sosiaaliset ja toiminnalliset reunaehdot. Toiminnallinen suhde, jossa kokemus nähdään oppimisen perustana ja konteksti oppimisen suuntajana, on nousemassa uudella tavalla kasvatustieteellisten pohdintojen keskiöön.