Vol 8 Nro 2 (2001): Ruoka

					Näytä Vol 8 Nro 2 (2001): Ruoka

Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran 3.- 4. 11. 2000 järjestämä "Ruoka ja tulkinta" -seminaari osoitti, että myös kulttuurintutkimuksella on paikkansa ruokatutkimuksessa. Ruoka ja siihen liittyvät kulttuuriset ja sosiaaliset aspektit jäsentävät keskeisellä tavalla ihmisen elämää. Seminaaria edeltäneen lukuseminaarin istunnossa saatiin jo nähdä, miten jokainen kulttuuria tutkiva, hieman asiaa tältä kannalta mietittyään, voi ruoka-näkökulman avulla löytää uusia perspektiivejä myös omaan tutkimusaiheeseen. Ruokatulkintojen ja -jäsennysten läpäisevyys kulttuurisessa merkityksenannossa tuli havainnollisesti esiin myös varsinaisen seminaarin alustuksissa, joissa ruokaa ja siihen liittyviä tapakäytänteitä, symboleita, muistoja ja merkityksiä lähestyttiin mitä erilaisimmista näkökulmista, useiden eri tieteenalojen tutkijoiden taholta. Seminaarissa voitiin myös todeta, että suhteessa aihepiirin tärkeyteen ja ajankohtaisuuteen ruokaan liittyvää tutkimusta voisi nykyisessä kulttuurin tutkimuksessa olla runsaamminkin. Tähän sosiaaliseen tilaukseen seminaari ja nyt ilmestyvä Eloren erikoisnumero tuovat osaltaan hieman korjausta. Artikkelit ja esseet on jaettu kuuteen osioon, joiden otsikot ovat arvoituksellisesti "ruisleipä", "pöytä", "muistot", "ruumis", "kuva" ja "kielletty". Jaottelu ei seuraa seminaarin esiintyjäjärjestystä, sillä näin olisi menetetty uusien rinnakkainasettelujen tuottama näkökulman vaihdos ja siihen sisältyvä heuristinen hyöty.

Julkaistu: 2001-12-01

Pääkirjoitus

Teemanumeron artikkelit