Erilaista etnografiaa?

Kehitysvammaiset nuoret etnografisen kenttätyön osallistujina

Kirjoittajat

• Pia Olsson

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.79016

Abstrakti

Artikkelini pohjautuu vuosina 2009–2012 yläasteikäisten nuorten parissa tekemiini kenttätöihin, joiden aikana keräsin nuorten sosiaalisten suhteiden muodostumista koskevaa aineistoa heidän kolmivuotisen yläkoulupolun aikana. Kentälle lähtiessäni tutkimustani ohjaavana kysymyksenä oli, miten mahdolliset erilaisuuden kokemukset omassa sosiaalisessa ympäristössä muokkaavat nuorten keskinäistä kanssakäymistä. Yksi tutkimukseeni osallistuneista ryhmistä oli kehitysvammaisten nuorten luokka ja sen seitsemän oppilasta, joiden parissa tein etnografista kenttätyötä havainnoiden ja haastatellen. Artikkelissani pohdin kenttätyöni ja siihen liittyvän tiedon muodostumisen luonnetta tilanteessa, jossa tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien väliseen vuorovaikutukseen vaikuttaa kehitysvammasta johtuva erityisyys. Avaan kenttätyöprosessiani ja analysoin niitä tekijöitä, joiden näen kenttätyön päätyttyä määritelleen työni sekä lähtökohtia että käytännön toteutusta ja näin vaikuttaneen tutkimusaineistoni muotoutumiseen sellaiseksi kuin se on. Näihin tekijöihin liittyvät tutkijan tiedeyhteisön traditiot, valitut näkökulmat ja metodit sekä ennen kaikkea vuorovaikutus tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien välillä. Erityiseksi tämän vuorovaikutuksen tekee kehitysvammaisten nuorten erilaiset kieli- ja vuorovaikutustaidot, joista osin seurasi tutkijan ja nuorten välisen vuorovaikutuksen epäsymmetria. Tutkimukseni on näkökulmaltaan vammaistutkimuksen ja nuorisotutkimuksen risteyksessä, minkä lisäksi tulkintoihini vaikuttavat taustani kansatieteilijänä sekä etnografisen menetelmän mahdollisuudet. Tavoitteenani on tehdä nuorten oma kokemusmaailma näkyväksi ja ymmärrettäväksi, mutta tutkijan ja tutkittavien välinen vuorovaikutus vaikuttaa myös tähän etnografiseen neuvotteluprosessiin . Yhtenä keskeisimpänä kysymyksenä tässä neuvottelussa näen sen pohtimisen, miten samanaikaisesti sekä kunnioittaa mukana olleiden nuorten yksilöllisyyttä että tarkastella heidän kokemuksiaan lähtökohtaisen eronteon eli kehitysvamman kautta. Kysymys on paitsi tutkimuseettinen, myös metodinen.